Suomalaispelaajaa hehkutetaan koko sarjan parhaaksi hankinnaksi – ”Piti kysyä, kuka tämä poika oikein on”
Kuva: Getty Images
Suomen Glen Kamara on tehnyt vaikutuksen Skotlannin pääsarjassa.
Arsenalin akatemian läpi käynyt Kamara siirtyi viime kesänä ilmaiseksi skotlantilaiseen Dundeehen. Heti ensimmäisistä harjoituksista lähtien Kamara on tehnyt vaikutuksen joukkuekavereihinsa.
The Scotsman -lehdessä julkaistiin juttu Kamarasta. Toimittaja Craig Fowler kirjoittaa, että hänen mielestään Kamara on koko sarjan paras kesähankinta. Dundeen kapteeni Darren O’Dea yhtyy ylistyskuoroon.
– Olen pelannut useissa seuroissa ja nähnyt satoja pelaajia try-outeilla. Olen sitä mieltä, että pelaajasta näkee ensimmäisissä harjoituksissa, onko hän tarpeeksi hyvä. Glenistä näki, että hän on, O’Dea sanoi Scotsmanille.
– Ajattelin: hän on oikea pelaaja. Hän oli dominoiva. Tavalla, jolla hän voitti palloja ja syötti omille, hän teki todella ison vaikutuksen.
– Muistan, kun käännyin manageria kohti, pyörittelin silmiäni ja kysyin: ”Kuka tuo poika oikein on?”
22-vuotias Kamara on pelannut tällä kaudella 22 ottelua, 16 Skotlannin Valioliigassa ja kuusi Skotlannin Liigacupissa. Suomalaiselta ei ole jäänyt väliin vielä yhtään ottelua.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Marokko johtoon Kanadaa vastaan – toinen puoliaika käynnissä!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää