Uutisoimme torstaina Eero Markkasen tilanteesta Dynamo Dresdenissä. Saksalaisen Kicker-lehden mukaan Dresden ei aio käyttää Markkasen lainasopimukseen kuuluvaa osto-optiota. Lisäksi saksalaislähteet kertovat, että Markkanen saattaisi purkaa lainasopimuksensa jo tammikuussa 2. Bundesliigassa pelaavan Dresdenin kanssa.

Markkasen tilanne on hankala. Hän on joutunut Dresdenissä kolmoshyökkääjän rooliin, eikä peliaikaa ole tullut nimeksikään. Dresden pelaa usein yhdellä hyökkääjällä. Markkasen agentuuritoimiston suomalaisagentti Jonne Lindblom kommentoi tilannetta Twitterissä.

– Dynamo Dresden ei halua purkaa lainasopimusta tammikuussa, mutta voi olla, että me haluamme tehdä niin. Aika näyttää, Lindblom kirjoitti.

Ruotsalainen Fotbollskanalen kysyi AIK:n urheilutoimenjohtaja Björn Wesströmiltä, onko seura käynyt keskusteluja paluusta AIK:hon. Wesström ei usko, että Markkanen olisi ensi keväänä AIK:n pelaaja. Markkanen on lainattu Dresdeniin ensi kesäkuuhun saakka.

– Me emme ole käyneet keskusteluja siitä, että hän palaisi. Mikäli ehdot eivät muutu (lainasopimuksessa), silloin hän ei ole (AIK:n pelaaja keväällä), Wesström kertoi.

Markkanen on siis tällä hetkellä pienoisessa pattitilanteessa. Dresdenissä peliaikaa ei ole välttämättä luvassa kovinkaan paljon, eikä toisaalta paluu AIK:hon näytä todennäköiseltä ennen lainasopimuksen päättymistä. Lindblomin mukaan kiinnostusta Markkasta kohtaan kuitenkin on.

– AIK:n kanssa en ole keskustellut vielä tilanteesta. Muualta tullut kyselyjä, Lindblom🤔⬇️ kirjoitti Twitterissä.

Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen täältä.

Jonne Lindblom

@JonneLindblom

Ville Väänänen

@VilleVaan
Eikä taida olla palaamassa AIK:hon. fotbollskanalen.se/tyska-ligan/ma…
AIK:n kanssa en ole keskustellut vielä tilanteesta. Muualta tullut kyselyjä.