Lähde: Eremenkon veljessarjan nuorimmaisen ura jatkuu Venäjällä
Kuva: Juha Tamminen
Eremenkon veljessarjan nuorin painos Sergei Eremenko siirtyy lainasopimuksella Moskovan Spartakiin. Laina kestää vuoden 2018 loppuun. Lainasiirrosta kertoo venäläinen 8news. Seurat eivät ole sopimusta vielä vahvistaneet.
Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen avainpelaajiin kuuluva Eremenko siirtyi kasvattajaseurastaan Jarosta sveitsiläiseen FC Baseliin tammikuussa 2016. Kahden vuoden aikana peliminuutteja on tullut kuitenkin vain seuran kakkosjoukkueessa sekä UEFA Youth Cupissa.
Jo 15-vuotiaana veikkausliigadebyyttinsä tehnyt Eremenko kuuluu Suomen suurimpiin pelaajalupauksiin. Tällä kaudella hän on pelannut Baselissa UEFA Youth Leaguessa neljä ottelua sekä reservijoukkueessa yhdeksän peliä, joissa miehen tilille on kirjattu yksi maalisyöttö.
Eremenko oli jo tammikuussa Spartakin mukana harjoitusleirillä Dubaissa ja on päässyt esittelemään taitojaan myös harjoitusotteluissa.
Loppiaisena 19 vuotta täyttänyt Sergei Eremenko operoi maineikkaiden isoveljiensä tavoin keskikentän keskustassa. Alexei Eremenko Jr pelasi Huuhkajissa 57 A-maaottelua (14 maalia). Parhaillaan doping-pelikieltoa kokaiinikärystä kärsivä Roman Eremenko on pelannut Suomen paidassa 73 A-maaottelua tehden niissä viisi maalia.
Veljesten isä Alexei Eremenko pelasi vuosien ajan Veikkausliigaa Jarossa ja HJK:ssa, ja toimi myös Jaron valmentajana seitsemän vuoden ajan.
Lähde: 4-4-2.com
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin