Nyt ei mennyt putkeen – valmentaja vaihtoi itsensä kentälle ja lensi suihkuun kolmessa minuutissa (VIDEO)
Pohjois-Irlannin Valioliigassa pelaavan Warrenpoint Townin pelaajamanageri Matthew Tipton teki kenties valmentajauransa huonoimman päätöksen, kun hän vaihtoi itsensä lauantaina kentälle Irish Cupin ottelussa Cliftonvilleä vastaan.
Tipton, 37, vaihtoi itsensä sisään, kun ottelu oli lisäajalla ja tilanne oli tasalukemissa 2-2. Cliftonvillen Jamie McGovern oli saanut 67. minuutilla punaisen kortin, joten Warrenpoint jahtasi voittoa pelaajan ylivoimalla.
Englannin kentilläkin hyökkääjänä pelannut Tipton onnistui kuitenkin hölmöilemään myös itsensä ulos kahdella keltaisella kortilla. Hän ehti olla kentällä noin kolme minuuttia.
Tasatilanteen myötä ottelussa pelattiin myös jatkoaika, ja molemmilla joukkueilla oli enää kymmenen pelaajaa kentällä. Cliftonville iski jatkoajalla kaksi maalia ja voitti lopulta ottelun 4-3.
Voit katsoa videon Tiptonin ulosajoon johtaneista tilanteista BBC:n sivuilta.
LUE MYÖS:
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot