Laitapuolustaja Mikko Sumusalo jatkaa peliuraansa Saksassa, jossa hän on pelannut yhtäjaksoisesti tammikuusta 2014 lähtien. Sumusalo on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen Chemnitzer FC:n kanssa. Sopimukseen sisältyy myös optio jatkosta.

Maaliskuussa 28 vuotta täyttävä Sumusalo pelaa Chemnitzissä numerolla 23.

– Mikko on kokenut pelaaja, joka vahvistaa ennen kaikkea puolustustamme taidoillaan ja osaamisellaan, Chemnitzin urheilujohtaja Steffen Ziffert kehui seuran kotisivuilla.

Chemnitz pelaa Saksan kolmannella sarjatasolla ja on tällä hetkellä 20 joukkueen sarjassa toiseksi viimeisenä. Joukkueen seuraava ottelu on ensi lauantaina sarjassa kakkosena olevaa Paderbornia vastaan.

Porvoolaislähtöinen Sumusalo pelasi HJK:n organisaatiossa vuodet 1999-2013 ennen Saksaan lähtöään. Saksassa hän on ehtinyt edustaa ennen Chemnitziä jo kolmea eri seuraa: RB Leipzigia, Hansa Rostockia ja Rot-Weiß Erfurtia.

Sumusalo kävi läpi kaikki Suomen nuorisomaajoukkueikäluokat ja on pelannut A-maajoukkueessakin seitsemän ottelua.