Värikkäänä persoonana tunnettu Serie A -legenda Angelillo on kuollut
Muun muassa Internazionale Milanoa, AS Romaa ja AC Milania edustanut Antonio Valentin Angelillo on kuollut 80 vuoden iässä perjantaina, kertoo Football Italia.
Argentiinan ja Italian maajoukkueissa pelannutta hyökkääjä kutsuttiin ”enkeliksi, jolla oli likaiset kasvot”. Hän sai lempinimen yhdessä maanmiestensä Omar Sívorin ja Humberto Maschion kanssa, kun he siirtyivät Italiaan eri joukkueisiin vuonna 1957. Maaliahne kolmikko tunnettiin myös lempinimellä ”Kuoleman trio”.
Angelillo tunnettiin kiivasluonteisena ja itsenäisenä persoonana. Huhujen mukaan Inter myi hänet vuonna 1961 hänen erittäin aktiivisen rakkauselämänsä takia.
Buenos Airesissa syntyneellä Angelillolla on hallussaan Serie A:n yhden kauden maaliennätys ajalta, jolloin Italian pääsarjassa pelasi vain 18 joukkuetta (nykyään 20). Angelillo ampui 33 osumaa 33 sarjaottelussa kaudella 1958-59 pelatessaan Interissä.
Edellisen kerran parempaan oli pystynyt ruotsalaislegenda Gunnar Nordahl, joka iski 34 maalia AC Milanille kaudella 1950-51. Tuolloin Serie A:ssa pelasi kuitenkin 20 joukkuetta.
Racing lamenta la muerte de Antonio Angelillo y acompaña en este duro momento a sus familiares y amigos. Figura del fútbol argentino, vistió la camiseta de nuestro club en 1955.
Rossonero a metà carriera e Rossonero verso fine carriera. Antonio Valentin Angelillo ha anche vinto e gioito con il Milan nel 1968. Condoglianze sincere e un grandissimo ricordo da parte del Milan.
L’#ASRoma piange la scomparsa di Antonio Valentin #Angelillo, attaccante giallorosso dal 1961 al 1965, e si stringe attorno alla sua famiglia
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Edin Džeko lopettaa maajoukkueuransa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Expressen: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame siirtymässä Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Katso video: Saksan Cupissa ennennäkemätön tifo – sosiaalinen media aivan haltioissa
- Historiallinen ele – Argentiina kunnioittaa Lionel Messiä poikkeuksellisella tavalla
- Romano: KuPSin eurovastustaja saamassa nimekkään vahvistuksen
- Toimittaja: Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi kiinnostaa ulkomailla – Gnistan asetti hintalapun
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Toimittaja: Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi kiinnostaa ulkomailla – Gnistan asetti hintalapun
- Romano: KuPSin eurovastustaja saamassa nimekkään vahvistuksen
- Historiallinen ele – Argentiina kunnioittaa Lionel Messiä poikkeuksellisella tavalla
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan

