Bayern München selätti ylivoimalla nöyryyttävästi Besiktasin – Messi pääsi kirouksestaan
Kuva: Getty Images
Bayern München otti todella, todella tukevan otteen Mestarien liigan puolivälieräpaikasta, sillä se läksytti alkulohkonsa voittanutta Besiktasia tylyin numeroin 5-0. Turkkilaisten nousu tästä tilanteesta olisi maailman seitsemäs ihme.
Ottelu ratkesi pitkälti jo ensimmäisellä vartilla, kun Besiktasin toppari Domagoj Vida ajettiin suoralla punaisella suihkuun. Robert Lewandowski oli kroatialaiselle liian vikkelä ja jaloille tulo päätti Vidan ottelun jo 16. minuutilla.
Besiktas sinnitteli vielä jonkin aikaa mukana, mutta Thomas Müllerin avausjakson lopulla sutima räkämaali oli jo lopun alkua. Tauolle mentiin kuitenkin ”vain” 1-0 -johdossa. Vielä ennen taukovihellystä James Rodríguez joutui tulemaan vaihtoon. Vaihdon syy oli ilmeisesti kolumbialaisen päähänsä saama kova Müllerin laukaus, Münchenin kolmen asteen pakkasen kovettamalla pallolla.
53. minuutilla Kingsley Coman siirsi Lewandowskin esityöstä Bayernin jo 2-0 -johtoon, ja sitten tahti vain kiihtyi. Kun kellossa oli 66 minuuttia, Joshua Kimmich keskitti laidaltaan ja Müller ohjasi maalin edustalta röyhkeästi isännille jo kolmannen. 79. minuutilla oli sitten itsensä Lewandowskin vuoro. Puolalainen onnistui maalinteossa neljännessä ottelussa peräkkäin siirrettyään verkkoon Mats Hummelsin ampuman laukauksen paluupallon.
Ottelun lopulla vaihtoon otettiin Arturo Vidal, joka piteli tuskaisena sormiaan Besiktas-pelaajan astuttua maassa maanneen chileläisen näpeille. Tämän jälkeenkin nähtiin vielä yksi maali: esityö Müller, viimeistely Lewandowski.
Illan toisessa ottelussa Chelsea-Barcelona päädyttiin 1-1 -pistejakoon. Ottelun näkyvimpiä hahmoja oli Chelsean brassi Willian. Willian ampui jo ensimmäisellä puoliajalla pallon komeilla laukauksilla kahdesti tolppaan. Toisella jaksolla sihti oli sitten vielä vähän tarkempi, ja Willian siirsi kulmapotkukuviosta kotijoukkueen tarkalla alanurkkakudilla 1-0 -johtoon.
75. peliminuutilla Lionel Messi iski kuitenkin pelin tasoihin, uransa ensimmäisellä maalilla Chelsean verkkoon. Näin Messi pääsi kirouksestaan. Maalia edelsi Chelsea-puolustuksen ja etenkin Andreas Christensenin melkoinen sähläily.
1-1 -numerot jättävät otteluparin vielä auki, joskin Barcelona on toki suuri suosikki jatkopaikan Camp Noulla nappaamaan.
→ "Lionel Messi NUNCA marcou contra Manuel Neuer";
→ "Lionel Messi NUNCA marcou contra Petr Čech";
→ "Lionel Messi NUNCA marcou contra Gigi Buffon";
→ "Lionel Messi NUNCA marcou contra o Chelsea".
Quebrar tabus é com Lionel Messi...

→ "Lionel Messi NUNCA marcou contra Petr Čech";
→ "Lionel Messi NUNCA marcou contra Gigi Buffon";
→ "Lionel Messi NUNCA marcou contra o Chelsea".
Quebrar tabus é com Lionel Messi...
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Edin Džeko lopettaa maajoukkueuransa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Expressen: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame siirtymässä Saudi-Arabiaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Katso video: Saksan Cupissa ennennäkemätön tifo – sosiaalinen media aivan haltioissa
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
