Brøndby teki jälleen uroteon – Teemu Pukki myrskyn silmässä – ”Hullua, ettei tuomari nähnyt sitä”
Kuva: Juha Tamminen
Brøndby IF teki jo kolmatta kertaa selvää jälkeä paikallisvastustaja FC Kööpenhaminasta. Tällä kertaa Brøndby kaatoi Kööpenhaminan Tanskan cupissa vieraskentällä maalein 1-0.
Molemmat suomalaiset, Teemu Pukki sekä Paulus Arajuuri saivat peliaikaa. Arajuuri otettiin kentälle 88. minuutilla, Pukki uurasti koko pelin.
Pukki joutui kuitenkin myrskyn silmään jo ensimmäisellä puoliskolla, kun hänen kyynärpäänsä osui FCK:n Nicolai Boilesenia päähän. Tilanne meni erotuomarilta ohitse, eikä Pukki saanut kontaktista edes varoitusta. Pukki juoksi prässäämään palloa ja törmäsi Boileseniin.
– Pelasin pallon takaisin Robinille (Olsen, maalivahti). Ja sitten meni muutama sekunti ennen kuin Pukki yhtäkkiä tuli minua päin. Mielestäni se oli täysin tarpeetonta ja mielestäni on täysin hullua, ettei tuomari nähnyt sitä, Boilesen sanoi TV3-kanavalle ottelun jälkeen.
TV3:n studiossa Pukille oltiin jopa antamassa suoraa punaista korttia tilanteesta. Pukin mukaan kyseessä oli täysi vahinko.
– Menin palloa kohti ja hän teki pienen käännöksen ja törmäsin häneen sattumanvaraisesti. Se oli täysin vahinko, enkä missään nimessä halua satuttaa ketään. Ehkä olisin voinut yrittää kiertää hänet, mutta se oli vahinko ja mielestäni se ei ollut punaisen kortin arvoinen, Pukki sanoi ottelun jälkeen.
Brøndby jatkaa voiton myötä Tanskan cupin puolivälieriin, jossa se kohtaa SønderjyskEn.
LUE MYÖS:
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”