Kuvauskulma ihmetytti Suomen Cupin ottelussa – HIFK:lta vakuuttava voitto
Kuva: Juha Tamminen
HIFK vei sunnuntain ainoan Suomen Cupin ottelun nimiinsä lukemin 4-1 Lappeenrannan PEPOa vastaan.
Ihmetystä varsinkin sosiaalisessa mediassa herätti kuvakulma, josta ottelu oli kuvattu. Ruudun lähetys oli kuvattu maalin takaa, kun yleensä pääkamera on keskiviivan kohdilla. Syy kuvakulmalle oli tullut Aviasport Areenan henkilökunnalta, joka oli kieltänyt kuvaamisen keskiviivan tuntumasta katsomon puolelta.
IFK oli tehokas PEPOa vastaan. Ensimmäisellä puoliajalla Ykkösessä ensi kaudella pelaava HIFK tykitti jo kolme maalia. Kovassa iskussa oli virallista debyyttiä IFK-paidassa pelannut Tuukka Kurki, joka teki kaksi maalia. 18-vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella Klubi 04:ssa.
Lisäksi IFK:lle maalinteossa onnistui Matias Hänninen sekä toisella puoliajalla Antti Ulmanen. PEPOn ainokaisen teki viime kaudella PS Kemiä edustanut Edwin Salazar. PEPOlla oli avausjaksolla hyviä tilanteita, mutta tehokkuudessa jäi parantamisen varaa.
HIFK nousi voiton myötä lohkon toiseksi, saldona yksi tasapeli ja yksi voitto. PEPO on lohkon hännillä kahden tappion myötä. Molemmat tappiot ovat tulleet 1-4-lukemin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää