Miten näin voi edes käydä? – Jättääkö yhteentörmäys lehmän kanssa skottiseuran vaille varamaalivahtia?
Skotlannin Championshipissä kisaileva Queen of the South FC saattaa joutua kokemaan elämän ikuisen epävarmuuden varsin erikoisen tapahtumasarjan vuoksi.
Seuran toisena varamaalivahtina pelaava Sam Henderson on nimittäin loukkaantunut törmättyään yhteen karkuun päässeen lehmän kanssa. 19-vuotias Henderson oli isänsä maatilalla, jossa vauhkoontunut lehmä oli osunut nuorukaiseen, samalla vahingoittaen tämän olkapäätä.
Queen of the Southin ykkösveskari Alan Martin on myös loukkaantunut. Tämän vuoksi Hendersonin oli määrä aloittaa seuran kokoonpanossa penkillä, kun seura kohtaa Dunfermlinen ensi sunnuntaina. Jahka lehmän töytäisystä koitunut onnettomuus osoittautuu hankalaksi, joutuu skottiseura pelaamaan ottelun ilman varamaalivahtia.
Seuran apulaisvalmentaja Dougie Anderson kertoi The Scottish Sunille, että Henderson oli joutunut jättämään harjoitukset väliin tällä viikolla.
– Hänen olkapäänsä on kipeä, joten tarkkailemme tilannetta. Hän saa kaiken tarvittavan hoidon, sillä emme tahdo lähteä tulevaan otteluun ilman varamaalivahtia, Anderson pohti.
Lähde: Skysports
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- Hugo Kedon ja Kai Meriluodon IFK Värnamo vaikeuksissa – alkukausi mennyt täysin penkin alle
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Roberto Martínez: Portugali tarvitsee edelleen Cristiano Ronaldoa
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- USA epäili palkittua MM-kisatuomaria terrorikytköksistä – nyt jyrähti jopa Hillary Clinton
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- Lionel Messi todisti olevansa valmis MM-kisoihin
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- MM-kisojen ennakko, lohko G: Konkaritähtien kohtaamisia ja poliittisia jännitteitä