TPS palkitsi kasvattejaan pelaajasopimuksilla – maalivahtiosastolle lisää kilpailua
Kuva: Juha Tamminen
Turun Palloseura on solminut kolme uutta pelaajasopimusta kaudeksi 2018.
Kaikki ottelut TPS:n paidassa Jalkapallon Ykkösessä viime kaudella torjunut Jonathan Viscosi saa ensi kaudeksi uusia kirittäjiä, kun maalivahdit Miikka Mujunen ja Joni Rahila ovat liittyneet TPS:n edustusjoukkueen vahvuuteen. Turkulaisten keskikenttää liittyy vahvistamaan Joakim Latonen.
Mujunen, 21, siirtyy Turkuun FC Lahdesta. Hän debytoi FC Lahden joukkueessa Veikkausliigassa jo kaudella 2013. Kaudella 2017 hän torjui FC Lahden maalilla kahdeksassa liigaottelussa. Hänelle on kertynyt ennen kautta 2018 yhteensä 14 Veikkausliigaottelua. Mujunen on pelannut myös 26 poikien maaottelua.
– Miikka oli todella hyvä testijaksollaan, saamme näin tervettä kilpailua myös Jonatanille. Hän on vielä nuori maalivahti, joka haluaa tietysti kehittyä entisestään. Miikka on moderni maalivahti, jolla on reaktiot ja pelinavaaminen kunnossa. Saatiin muutenkin uusi fiksu nuori mies joukkueeseemme, kertoo TPS:n maalivahtivalmentaja Eemeli Reponen seuran tiedotteessa.
19-vuotiaat Rahila ja Latonen nousevat puolestaan seuransa edustusjoukkueeseen TPS P20-ikäluokan hallitsevasta Suomen mestarijoukkueesta. Kaikkien kolmen pelaajan sopimukset ovat yksivuotisia.
– Joni on minulle tietysti tutumpi tapaus. Olemme nähneet jo hänen taitonsa P20-joukkueessamme. Viime kaudella oli loukkaantumisia, mutta Joni ollut nyt alusta asti todella hyvin mukana. Hän on erityisen vahva 1 vastaan 1 -tilanteissa, mutta osaa myös pelin avaamisen. Jonilla on varmasti hyvä urapolku edessään. Vielä kun hän on seuran oma juniori, niin se on aina plussaa. Silloin tiedämme, että olemme tehneet koko seurassa asioita onnistuneesti, Reponen taustoittaa.
– Saimme maalivahtiosastomme nyt kerralla kuntoon ja tämän hyvän kokonaisuuden täydentää vielä GANT Akatemian maalivahti Lucas Bergström. Joakim Latonen teki positiivisen vaikutuksen testijaksollaan ja hän ansaitsi näin paikkansa joukkueessamme. On aina syytä olla ylpeä, kun seuran omista junioreista nousee uusia pelaajia edustusjoukkueeseen, päävalmentaja Mika Laurikainen korostaa.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”