Ylen päätös järkytti jalkapalloihmisiä: ”Futiskulttuuria parhaimmillaan”
Kuva: Juha Tamminen
Kesäiset automatkat, mökkilaituri ja vaikkapa mustikkametsä. Kaikissa näissä tilanteissa on voinut pysyä hyvin ajan tasalla Veikkausliigan ottelutapahtumista Ylen vuosikausia jatkuneen perinteikkään jalkapallokierros-lähetyksen avulla. Nyt nuo Yle Puheen radiolähetykset on kuitenkin päätetty lopettaa.
Päätöstä ei otettu jalkapalloihmisten keskuudessa hyvin vastaan. Jalkapallokierroslähetysten kuvaillaan olleen muun muassa ”futiskulttuuria parhaimmillaan” ja ”ylivoimaisesti parasta kesäradiota”. Monen futisihmisen twiitistä paistaakin läpi melkoinen kiukku.
Yle Urheilun päällikön Panu Pokkisen Twitter-vastauksessa kerrotaan, että Ylellä tullaan seuraamaan kotimaista jalkapalloliigaa jatkossakin, mutta varsinainen jalkapallollle pyhitetty radiolähetys lopetetaan. Pokkisen mukaan ”kyseisen päivän kiinnostavimmat urheilulajit/tapahtumat pääsevät eetteriin”.
Yle ei toteuta tulevalla kaudella jalkapallokierrosta aikaisempien vuosiensa tapaan. Ei hyvä. Ei todellakaan hyvä. Ylen pitäisi nimenomaan vaalia kotimaista urheilukulttuuria. Kyseessä on kuitenkin Suomen toiseksi suosituin palloilusarja... #rooli #Veikkausliiga #Yle #jalkapallo
Koska tällainen huhu nyt pyörii, olisi erittäin tärkeää että @yleurheilu tiedottaisi asiasta jotakin ping @PanuPok #yle #yleurheilu #Veikkausliiga
Yle ei toteuta tulevalla kaudella jalkapallokierrosta aikaisempien vuosiensa tapaan. Ei hyvä. Ei todellakaan hyvä. Ylen pitäisi nimenomaan vaalia kotimaista urheilukulttuuria. Kyseessä on kuitenkin Suomen toiseksi suosituin palloilusarja... #rooli #Veikkausliiga #Yle #jalkapallo
Mitäs helvetin paskaa tämä on @yleurheilu? Radion #Jalkapallokierros futiskulttuuria parhaimmillaan.
Yle ei toteuta tulevalla kaudella jalkapallokierrosta aikaisempien vuosiensa tapaan. Ei hyvä. Ei todellakaan hyvä. Ylen pitäisi nimenomaan vaalia kotimaista urheilukulttuuria. Kyseessä on kuitenkin Suomen toiseksi suosituin palloilusarja... #rooli #Veikkausliiga #Yle #jalkapallo
Mielenkiintoista ois toki myös kuulla onko tämä halu formaatin muutokseen ollut nimenomaan YLE Urheilun tahtotila. Hyvä muistaa että tilaaja on tässä tapauksessa kanava eli YLE Puhe, voi myös olla että he ovat toivoneet muutosta/futiskierroslähetysten vähenemistä...
#Jalkapallokierros on ollut ylivoimaisesti parasta kesäradiota jo vuosia ja varmasti suosittu ohjelma. Samalla olisi loogista poistaa "jääkiekkokierros" talvikauden ohjelmistosta, jotta seurantaan saadaan myös mm. kori-, käsi- ja lentopallo sekä futsal ja salibandy. #ylepuhe
Jalkapalloa (@Veikkausliiga) ja jääkiekkoa (@smliiga) on kohdeltu radiossa tasavertaisesti vuosikaudet. Nyt ei enää. Tämä on aika outo päätös @yleurheilu ja olisi mukava kuulla tarkemmat perustelut miksi näin. #Veikkausliiga
#Yle'n päätös olla toteuttamatta jalkapallokierrosta on hämmentävää, kun verrataan katsojamääriä ja niiden kehitystä:
SM-Liiga 4327 (2017)
#Veikkausliiga 2478 (2017)
Superpesis 1336
#Ykkönen 1121 (2016)
Korisliiga 941 (2017)
Mestis 850 (2016)
Salibandyliiga 609 (2017)
1/3
SM-Liiga 4327 (2017)
#Veikkausliiga 2478 (2017)
Superpesis 1336
#Ykkönen 1121 (2016)
Korisliiga 941 (2017)
Mestis 850 (2016)
Salibandyliiga 609 (2017)
1/3
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään

- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa