Gianluigi Buffon kertoi suosikkinsa Lionel Messistä ja Cristiano Ronaldosta: ”Hän on arvokkaampi”
Kuva: Getty Images
Juventuksen maalivahti Gianluigi Buffon nosti Lionel Messin Cristiano Ronaldoa korkeammalle vertaillessaan näitä kahta La Liga -tähteä.
Jalkapallossa ollaan eletty viime vuodet sinänsä erityistä aikaa, että kaksi kenties kaikkien aikojen suurinta pelaajaa ovat olleet samanaikaisesti aktiivisia ja uriensa huipulla. Esimerkiksi Ballon d’Or on jaettu viimeiset kymmenen vuotta joko Messille tai Ronaldolle.
Vaikka maalivahti kertoi tiedostavansa pelaajien erot pelityyleissä, hän kertoi pitävänsä Messia Ronaldoa kokonaisvaltaisempana pelaajana.
– Messi on kokonaisvaltaisempi, sillä hän aloittaa pelin alempaa, hän on teknisesti parempi ja pelinrakentajan visiolla hän on arvokkaampi, kuin mitä viimeistelijä on, Buffon ylisti.
Buffon ei säästellyt ylisanoja myöskään puhuessaan Ronaldosta. Maalivahti noteerasi Ronaldon viime vuosien aikana muuttuneen pelityylin.
– Ronaldo on hieman vanhempi. Hänestä on tullut tappava rangaistusalueella. Verrattuna hänen aikaisempaan tyyliinsä, nyt hän säästelee energiaansa, eikä enää harhauttele niin paljoa. Mutta kun hän saa pallon rangaistusalueella, hän voi aina luoda maalin, veteraanimaalivahti pohti.
Tällä kaudella Messi on tehnyt La Ligassa enemmän maaleja kuin Ronaldo. Ronaldo sen sijaan johtaa Mestarien liigan maalitilastoa.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit