Kroatian peluutusratkaisut suututtivat vastustajan valmentajan: ”Sääntöjä pitää muuttaa”
Meksiko ja Kroatia ottavat toisistaan mittaa varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa pelattavassa harjoitusottelussa Teksasissa. Kroatian päävalmentaja Zlatko Dalic päätti kuunnella seurajoukkueiden toiveita, ja lähetti joukkueestaan aikaiselle kotimatkalle kuusi runkopelaajaa: Luka Modricin (Real Madrid), Mario Mandzukicin (Juventus), Ivan Perisicin ja Marcelo Brozovicin (Inter Milan), Ivan Kalinicin (AC Milan) sekä maalivahti Danijel Subasicin (Monaco).
Meksikon valmentaja Juan Carlos Osoriota Kroatian toiminta ei ilahduttanut alkuunkaan. Hän kritisoi painokkaasti vastustajan menettelyä, sillä Meksiko oli valinnut harjoitusvastustajakseen Kroatian nimenomaan MM-kisoihin valmistautumista silmällä pitäen. Kroatian kun piti olla joukkueena Meksikon alkulohkovastustaja Saksan tyylinen.
– Kroatian toiminta on sääli, sillä näiden otteluiden idea on kohdata kukin vastustaja sen parhaalla kokoonpanolla. Valmistauduimme otteluun siten, että kohtaisimme maailman parhaita pallonhallintapelaajia, kuten Rakiticin, Modricin ja Kovacicin, mutta valitettavasti he päättivät toisin, Osorio toteaa Mediotiempossa.
– Tätä tapausta en tunne tarpeeksi hyvin, mutta luulen, että tulevaisuudessa sopimuksissa on pykälät, jotta joukkueet pelaavat parhaalla miehistöllään.
– Toivon, että tulevaisuudessa säännöt vaativat peluuttamaan parasta kokoonpanoa. Jos nyt sopimuksessa lukee, että peleissä pitää olla A-maajoukkue, listalla voi olla 30 nimeä, joista valita. Meidän valmistautumistamme olisi palvellut paremmin kohdata Kroatian paras mahdollinen miehistö, kolumbialaisluotsi jatkoi.
Kroatia kohtasi perjantaina Yhdysvalloissa jo Perun. Peru voitti pelin 2-0, ja tuossa ottelussa muun muassa Luka Modric pelasi täydet peliminuutit.
Muokattu 27.3. klo. 16.18: Korjattu, että Peru voitti Kroatian 2-0.
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana