Kulttuuriteko! TamU-TV:n mesenaattikampanja keräsi 3560 euroa
Tampere Unitedin TamU-TV jatkaa suorien ottelulähetysten tekemistä Kakkosessa myös alkavalla kaudella.
Seura kertoo tiedotteessaan, että onnistuneen mesenaattikampanjan ansiosta katsojille pystytään tarjoamaan kaudella 2018 ”aiempaa kokonaisvaltaisempi kokonaisuus”.
Asiantuntijoista jatkavat tutut nimet Ari ”Zico” Hjelm, Joonas Niemelä, Ville Toiva ja Elina Vainikainen. Uusina kasvoina mukaan tulevat Ali Koljonen, Riku Jussila ja Mikko Malinen. Ottelut selostaa tulevallakin kaudella Manu Haapalainen, ja Tarmo Lyytikäinen jatkaa studioisäntänä.
TamU-TV:n joukkorahoituskampanja sai mukaan 85 mesenaattia, jotka rahoittivat TamU-TV:tä yhteensä 3560 euron edestä.
Katsojalle näkyvin muutos teknisessä kehityksessä tulevan kauden lähetyksissä on studion siirtyminen ylälehtereiltä kentän tasolle. Tämän ansiosta studiomiehitys pystyy aistimaan sekä raportoimaan kaiken lähietäisyydeltä, ja ennen kaikkea lähetyksiin saadaan aiempaa enemmän suoria haastatteluja. Lisäksi tekniikan työskentelyä helpottaa keskinäinen ääniyhteys lähetysten aikana. Sen ansiosta saadaan entistä ehjempi lopputulos katsojalle.
– Olemme ensi kaudella entistä enemmän hetkessä läsnä. Suuri kiitos vielä kertaalleen tämän mahdollistaneille mesenaateille, toteaa jälleen TamU-TV:n kasaamisesta päävastuussa ollut Lyytikäinen tiedotteessa.
TamU-TV lähettää tulevalla kaudella kaikki Tampere Unitedin kotiottelut, ja mukana on tuttuun tapaan aina tunnin ennakkostudio. Lisäksi joitakin spesiaalilähetyksiä on luvassa – ensimmäinen jo avauskierroksella JBK:ta vastaan, kun sarja-avausta edeltää suorana Ratinasta lähetettävä 2,5-tuntinen kausiennakko.
Vierasotteluiden lähettämisestä on lähestytty kaikkia Kakkosen C-lohkon seuroja, ja yli puolet niistä on jo antanut kuvausluvan. Pitkistä välimatkoista huolimatta TamU-TV tulee siis olemaan vahvasti mukana vierasotteluissa tulevallakin kaudella.
Vierasottelut toteutetaan kuitenkin vaihtelevalla panostuksella. Osa tulee kokonaisuudessaan selostajan ja mukana olevan asiantuntijan välittämänä. Studio otetaan kuitenkin mukaan tasaisin väliajoin, ensimmäisen kerran helatorstaina 10. toukokuuta Tampere Unitedin kohdatessa Vasa IFK:n Elisa Stadionilla Vaasassa.
– Me teemme kaikki ne vieraspelit, mihin luvan saamme. Muutamalla paikkakunnalla on kuitenkin alustavia suunnitelmia striimata kotiotteluita itse, kertoo Lyytikäinen.
– Jos näin käy, niin on itsestään selvää, ettemme mene tuolloin kilpailevaa lähetystä tekemään. Pidän tätä äärimmäisen positiivisena asiana suomalaisen jalkapallon kannalta, jos Kakkosen näkyvyys lisääntyy ja kyllähän se paljon C-lohkon seuraamista helpottaisi.
Lue lisää TamU-TV:stä seuran verkkosivuilta.
LUE MYÖS:
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”