La Liga -seura pestasi suomalaisen kykyjenetsijäksi: ”Olen oppinut ammatin, johon ei ole kouluja”
La Ligassa pelaava Deportivo Alavés on palkannut suomalaisen Marko Saranlinnan uudeksi kykyjenetsijäkseen.
Saranlinna vastaa jatkossa Alavésin kykyjenetsinnästä Pohjoismaissa. Viime vuosina Saranlinna on tehnyt kykyjenetsintää eri seuroille Afrikassa.
– Henkilökohtaisesti otan tämän palkintona vuosikausien näkymättömästä työstä mailla tietämättömillä. Olen saanut oppia tien päällä ammatin, johon ei ole olemassa kouluja. Mentorina minulla on ollut yksi alan parhaista, hollantilainen Theo de Jong, jota on kiittäminen paljosta, Saranlinna kertoi JS Herculesin nettisivuilla.
Saranlinna vastaa jatkossa myös oululaisen Herculesin ja Alavésin urheilullisesta yhteistyöstä. Hercules pelaa Suomen Kakkosessa. Herculesista tuli Alavésin satelliittiseura viime tammikuussa.
Saranlinnan mukaan Aalvésin kiinnostus pohjoismaisia pelaajia kohtaan on kasvamassa.
– Uskon, että näemme nopeastikin lisää pohjoismaalaisia pelaajia Pohjois-Espanjassa. Siellä arvostetaan koulutusta ja kokonaisvaltaista itsensä kehittämistä yli kaiken ja siksi vanhemmilla tulee olemaan helppo päätös lähettää lapsensa juuri meidän akatemiaan, Saranlinna sanoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta

- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”