Pikkuhuuhkajilla kasvojen pesun paikka – näin näet ottelun ilmaiseksi!
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue kohtaa perjantaina Liettuan. Ottelu näkyy yksinoikeudella UnibetTV:n kautta.
[nosto tasoitus=”oikea”]Katso Pikkuhuuhkajien ottelu painamalla tästä.[/nosto]
Pikkuhuuhkajien EM-karsinnat ovat sujuneet mollivoittoisesti. Kisapaikka alkaa olla jo tavoittamattomissa. Suurin syy on siinä, että Suomi on pelannut peräti kolme tasapeliä. Tasapelit olisivat pitäneet ehdottomasti kääntää voitoiksi. Lisäksi Suomi hävisi Tanskalle murskalukemin kotona. Yhteensä Pikkuhuuhkajat on pelannut neljä ottelua karsinnoissa. Liettua pitää kaatua perjantaina, mikäli kisahaaveet halutaan pitää edes periaatteellisella tasolla elossa. – Oikein mukavasti on mennyt ja ilmapiiri joukkueessa on kiva. Kaikki 22 pelaajaa ovat käytössä huomenna ja ainoa ongelma on oikeastaan se, että kaksi pelaajaa täytyy jättää sivuun pöytäkirjasta, viime lokakuussa alle 21-vuotiaiden päävalmentajaksi valittu Juha Malinen sanoi Palloliiton nettisivuilla. Suomi on oman lohkonsa viidentenä. Liettua on kerännyt saman verran pisteitä, mutta on maalieron takia Suomen takana lohkon viimeisenä. Malinen ei aliarvioi vastustajaa, mutta Liettuaa vastaan Pikkuhuuhkajat keskittyy nimenomaan omaan pelaamiseensa. – Emme väheksy missään nimessä lainkaan vastustajaa, mutta keskitymme enemmän omaan pelaamiseen nyt. Kun siinä palaset alkavat olla kunnossa, niin sitten voi miettiä vastustajaakin vähän enemmän, Malinen totesi.[nosto tasoitus=”oikea”]Katso Pikkuhuuhkajien ottelu painamalla tästä.[/nosto]
Liettuaa vastaan pelattava ottelu alkaa kello 18 Suomen aikaa ja sen voi katsoa UnibetTV:ltä suorana lähetyksenä ilmaiseksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu