Ekenäs IF selvitti upeasti tiensä Suomen Cupin puolivälieriin kaatamalla puolivälieräkarsinnassa AC Oulun maalein 1-0 kotikentällään Tammisaaressa.

Harva olisi osannut ennakoida EIF:ä edes jatkoon omasta lohkostaan Suomen Cupissa, mutta niin vain Ykkösessä kolme edellistä kautta pelannut kyläseura nähdään puolivälierissä. EIF nousi Kakkosesta Ykköseen kaudeksi 2015. Sarjapaikka on aina säilynyt täpärästi, kaudella 2015 ja 2016 EIF sijoittui kahdeksanneksi ja viime kaudella sijoitus parani seitsemänneksi.

EIF:n sankari lauantaina oli Etchu Tabe, joka viimeisteli ottelun ratkaisseen voittomaalin 75. minuutilla. Tabe pelaa toista kauttaan EIF:ssä. Tabe on pelannut myös Veikkausliigaa KuPS:ssa sekä RoPS:ssa. EIF piti pintansa ACO:n viime hetken rynnistyksestä huolimatta ja päätösvihellyksen myötä Tammisaaressa juhlat käynnistyivät.

EIF pelaa upeaa cup-taivalta. Lohkovaiheessa se otti muun muassa voiton Veikkausliigassa pelaavasta IFK Mariehamnista sekä pelasi tasapelin Veikkausliigaan nousseen TPS:n kanssa. Puolivälierässä EIF saa vastaansa joko FC Hakan tai FC Lahden. Hakan ja Lahden välinen puolivälieräkarsinta pelataan sunnuntaina.

Muokattu 17.3. klo. 17.45: Korjattu, että Tabe pelasi viime kaudella EIF:ssä.