45-vuotias konkari valmistautuu MM-kisadebyyttiinsä – ”Olen kokenut jo lähes kaiken”
Kuva: Getty Images
Egyptin maajoukkueen lääkäri Mohamed Abu El Ela vahvisti eilen BBC:lle, että 26-vuotias maalivahti Ahmed El Shenawy ei pysty pelaamaan kesän MM-turnauksessa Venäjällä. 29 A-maaottelua pelanneen El Shenawyn polven eturistisiteet särkyivät viime torstain sarjapelissä. Egyptiläisen Zemalekin veräjänvartijalla on edessään pitkä sairausloma.
– Loukkaantuminen on Allahin testi minulle. Tämä on kohtaloni, ja hyväksyn sen. Nyt matkustan Saksaan hoitoa varten, El Shenawy itse kommentoi.
El Shenawyn loukkaantumisen myötä taisi lopullisesti varmistua se, että miehen kanssa pelaavan vahdin paikasta kamppaillut Essam El Hadary tulee tekemään MM-kisahistoriaa. El Hadary on nimittäin 45-vuotias. Hän debytoi maajoukkueessa jo vuonna 1996 – El Shenawyn ollessa 5-vuotias – mutta MM-debyytti on vielä edessäpäin.
Milla yhä iäkkäin kenttäpelaaja
MM-historian vanhimpana pelaajana tunnettiin 20 vuoden ajan legendaarilainen kamerunilainen öljylanne Roger Milla, joka pelasi Yhdysvalloissa vuoden 1994 MM-kisoissa 42-vuotiaana. Kolumbialaismaalivahti Faryd Mondragon riisti Millalta ennätyksen pelattuaan Brasilian kisoissa 43-vuotiaana, mutta Milla on toki edelleen MM-historian vanhin kenttäpelaaja. El Hadary sen sijaan on parantamassa ennätystä oikein kunnolla, jos hän tekee ensiesiintymisensä MM-tasolla 45 vuoden ja 5 kuukauden ikäisenä. Tämä on jopa erittäin todennäköistä, sillä El Hadary pelasi Egyptin kahdeksasta MM-karsintaottelusta viisi. 156 maaottelua pelannut El Hadary ehti jo vetäytyä maajoukkueesta vuonna 2013 pudottuaan penkkivahdiksi, mutta seuraavana vuonna oli edessä paluu Faaraoiden ryhmään. Viime vuonna hän torjui Afrikan mestaruusturnauksen välierien rankkarikisassa kaksi pilkkua, kun hopeajoukkue Egypti eteni kisojen loppuotteluun. Nykyisin Saudi-Arabian pääsarjassa pelaava El Hadary on valittu uransa aikana muun muassa kolme kertaa Afrikan mestaruuskisojen parhaaksi maalivahdiksi. Mies on voittanut kyseisen turnauksen Egyptin kanssa peräti neljä kertaa. – Olen tehnyt jalkapallourallani jo lähes kaiken. Olen voittanut 37 pokaalia ja kokenut suurenmoisia hetkiä, kuten voittomme Italiasta vuoden 2009 Confederations Cupissa. Vain pelaaminen MM-kisoissa on puuttunut, El Hadary kommentoi viime marraskuussa Guardianille.Aikoo pelata viisikymppisenäkin
Enää maajoukkueen kapteenin ei tarvitse odottaa kauaa. Eikä kai täysin poissuljettua ole sekään, että El Hadary parantaisi joskus jopa omaa ennätystään, sillä Guardianin mukaan hän haluaa pelata vielä yli 50-vuotiaanakin. Nuoremmat saavat nostaa nappiksiaan naulaan MM-kisojen jälkeen. Egypti pelaa MM-kisojen A-lohkossa yhdessä Venäjän, Uruguayn ja Saudi-Arabian kanssa. Joukkueen supertähti on Liverpoolin maalihirmu Mohamed Salah, mutta suomalaisten mielenkiintoa nostavat myös alkukaudeksi Veikkausliigaan siirtyneet Amr Gamal (HJK) ja Abdalla El Said (KuPS). Edellisen kerran Egypti pelasi MM-kisoissa vuonna 1990, jolloin Essam El Hadaryn pääsarjaura ei ollut vielä alkanut – eikä Mo Salah syntynyt. Korjaus 16.4 klo 20:11 Vuoden 1994 MM-kisat pelattiin YhdysvalloissaLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”