IS: Hongan ykköstykki lähtee kauteen kovin tavoittein: ”Kymppi menee rikki”
Kuva: Juha Tamminen
FC Hongan hyökkääjä Masar Ömer pääsee alkavalla kaudella kokeilemaan toista kertaa siipiään Veikkausliigassa.
Etelä-Espoon Pallon kasvatti Ömer, 25, pelasi kaudella 2016 surullisenkuuluisessa PK-35:n joukkueessa. Hän teki 28 sarjaottelussa neljä maalia vantaalaisseuralle, joka päätyi kauden päätteeksi konkurssiin. Ömer pääsi nauttimaan vastuusta vasta viimeisillä kierroksilla, jolloin peli oli jo menetetty.
– Sitten kun pääsi kentälle, se olikin enemmän junnujen kanssa pelaamista. Olin yksi vanhimmista pelaajista. Nyt tiedän, mitä minun täytyy tuoda Veikkausliigaan, jotta pärjään siellä, kertoo Ömer Ilta-Sanomien haastattelussa.
Honka ja Ömer löysivät toisensa viime vuoden tammikuussa, ja jälki Espoossa on ollut tuhoisaa. Häneltä jäi viime vuonna väliin lähes puolet Ykkösen peleistä nilkkavamman takia, mutta loppukaudesta Ömer takoi yhdeksän maalia 14 otteluun.
Talvella Ömer oli hyvässä vireessä myös Suomen Cupissa, jossa hän iski viisi maalia seitsemässä ottelussa. Tulevaan Veikkausliigan kauteen hän lähtee suurin odotuksin.
– Hyökkääjän pitää laittaa tähtäin korkealle ja tavoitella aina maalipörssin voittoa. Jos ei tähtää sinne, pitäisikö sitten pelata hyökkääjänä?
– Haluaisin itse lähteä siitä, että kymppi menee rikki. Kun vähintään sen saisi Veikkausliigassa ja pääsisimme joukkueen kanssa neljän joukkoon ja Eurooppaan, se olisi hyvä ensimmäiseksi kaudeksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”Parempi kuin Ousmane Dembélé” – PSG:n huipputalentin temput kuvottavat
- Juventus nojaa ”tuttuun ja turvalliseen” – tämä ikämies seuraavaksi vahvistukseksi?
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!