Helsingin Jalkapalloklubin slovenialaistähti Filip Valenčič sai tarpeekseen päävalmentaja Mika Lehkosuon huutamisesta viime viikonloppuna pelatussa Veikkausliigan ottelussa Kuopion Palloseuraa vastaan, kertoo Helsingin Sanomat.

Valenčič, 26, oli ampunut HJK:n 1-0-johtoon, mutta ilmoitti tauolla apuvalmentaja José Riveirolle, ettei aio mennä enää kentälle.

HS:n tietojen mukaan Valenčič riisui pelipaitansa ja sanoi, ettei palaa enää kentälle. Riveiro yritti vielä rauhoitella slovenialaishyökkääjää, mutta Valenčič oli päätöksensä tehnyt, joten hänen tilalleen vaihdettiin Sebastian Dahlström.

KuPS voitti ottelun 2-1. Torstaina pelatussa ottelussa FC Interiä vastaan Valenčič vaihdettiin puolen tunnin kohdalla kentälle loukkaantuneen Riku Riskin tilalle.

– Asia on näin. Uskon, että pelaajana pitäisi olla mahdollisuus tehdä omia päätöksiä, miten pelaat ja kenelle syötät. Voin sanoa, että on todella vaikeata, jos joku sanoo jatkuvasti, mitä pitää tehdä. Jossain vaiheessa sitä saa tarpeekseen, Valenčič kommentoi Lehkosuon valmennustyyliä HS:lle.

– Ehkä reaktioni oli liioiteltu, ja ehkä menin liian pitkälle, kun tein sen päätöksen. Mutta voin rehellisesti sanoa, että en ole ainoa syyllinen tässä tarinassa.

HS:n tietojen mukaan Valenčič on ollut pikkutarkasta valmennustyylistään tunnetun Lehkosuon silmätikkuna myös HJK:n harjoituksissa. Slovenialainen itse haluaisi pelata hieman vapaammin, mutta painottaa, ettei se tarkoita ”juoksentelua ympäriinsä” ja että ohjeita on noudatettava.

Kaksikon erimielisyyksistä keskusteltiin heti ottelun jälkeisenä päivänä.

– Asiat menivät liian pitkälle. Meidän piti puhua siitä. Minä tarvitsin hänen näkemystään, ja hän tarvitsi minun näkemystäni, jotta ymmärtäisimme, miksi niin kävi, kertoo Valenčič.

Hänen mukaansa vastaavaa on jatkunut tammikuusta lähtien.

– Tämä ei ollut ensimmäinen peli, kun näin tapahtui. Jokaisella pelaajalla on rajansa, ja kun se ylittyy, saattaa tehdä asioita, joita myöhemmin katuu. Kun joku ylittää rajani, menetän hermoni. Minusta se (Lehkosuon käytös) ei ollut ammattimaista, ja ehkä se meni kiusaamisen puolelle.

Valenčičin mukaan myös muut HJK:n pelaajat ovat kokeneet samaa, mutta hän tuntee olleensa erityisessä tarkkailussa.

– En ole ollut ainoa, mutta uskon, että en ole väärässä, jos sanon olleeni huomion kohteena.

Valenčič siirtyi HJK:hon kesken viime kauden PS Kemistä. Hän pelasi viime kaudella 33 Veikkausliigan ottelua, joissa hän iski yhteensä 15 osumaa ja antoi 12 maalisyöttöä.

Slovenialaistähti valittiin viime vuonna Veikkausliigan parhaaksi pelaajaksi. Hän voitti myös Vuoden hyökkääjän ja Vuoden syöttäjän palkinnot. Valenčič on ollut kuluvalla Veikkausliigan kaudella HJK:n tehokkain pelaaja kolmella maalillaan neljässä ottelussa.

Lue tästä Helsingin Sanomien alkuperäinen artikkeli, jossa mukana myös Lehkosuon kommentit.