Liverpool ja AS Roma tilastollisesti tasaisia – yksi iso asia nostaa Liverpoolin selkeästi Roman ohi
Kuva: Getty Images
Liverpool ja AS Roma kohtaavat toisensa tänään tiistaina Mestarien liigan välierässä. Otteluparin ensimmäisessa osassa Ikuisen kaupungin edustajat matkaavat Anfieldille.
Kumpikin joukkue on kotimaansa sarjassa kolmantena, mestaruuden ollessa jo tavoittamattomissa. Mestarien liigassa seurat ovat hienoisina altavastaajina onnistuneet yllättämään jättiläisiä: Roma Barcelonan, Liverpool Manchester Cityn. Illan otteluun lähdetään siis erinomaisesta asetelmasta.
Tilastollisesti Liverpool on tällä kaudella ollut hieman Romaa parempi. Erityisen huomionarvoista on Liverpoolin Mestarien liigassa tekemien maalien määrä: 33 maalia 10 ottelun aikana. Roma ylsi samassa ajassa 15 maaliin. Englantilaiset ovat takoneet enemmän maaleja myös kotimaan sarjassaan. Liverpool on tällä kaudella onnistunut maalinteossa 80 kertaa, siinä missä Roma on tehnyt 55 maalia.
Liverpoolin oma verkko on heilunut Mestarien liigassa tällä kaudella vain yhdeksän kertaa. Romalle on tehty vain kolme maalia enemmän.
Syöttöpelissä seurat ovat olleet varsin tasaisia. Mestarien liigassa kummankin seuran syöttöprosentti on 85. Liverpool on tosin tehnyt noin 600 syöttöä Romaa enemmän, sen yhteislukeman ollessa 4738. Myös pallonhallinta on vastaavaa: Liverpool on pitänyt pelivälinettä otteluissaan 52% ajasta, Roma 50%.
Jos tilastojen perusteella seurat ovat yltäneet monin osin melko vastaaviin suorituksiin, jääkö ratkaisu kiinni yksilöistä? Jos näin on, Roman puolustajien on parasta pitää järjestystä yllä omassa päässään.
Liverpoolin Roberto Firmino sekä Mohamed Salah ovat laukoneet tämän kauden Mestarien liigassa toiseksi eniten maaleja Cristiano Ronaldon jälkeen, yhteensä kahdeksan kumpainenkin. Lisäksi Firmino on antanut viisi maaliin johtanutta syöttöä, Salah kaksi. Roman Edin Džeko on kuudella täysosumallaan jaetulla neljännellä sijalla maalintekijöissä.
Maaliin johtaneiden syöttöjen kärkipaikkaa pitää Liverpoolin James Milner kahdeksan nappisyötön turvin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit