Kauden kaksi ensimmäistä otteluaan hävinnyt Tromsø palasi sunnuntaina komeasti raiteilleen. Simo Valakarin valmentama Norjan pääsarjaseura kukisti kotikentällään Ranheimin maalein 4-0 ja jätti putoamisviivan kolmen sarjakierroksen jälkeen taakseen. Juhlat olivat sen mukaiset, kuten alta näkyy.

Tromsøn kaikki neljä maalia syntyivät ottelun toisella puoliajalla. Joukkueen keskikentällä Huuhkajien Robert Taylor pelasi täydet 90 minuuttia.

Tromsøn sunnuntainen vastustaja Ranheim on viime syksyn sarjanousija, joka pelaa Norjan pääsarjatasolla ensimmäistä kertaa 62 vuoteen.

Sarjatasoa alempana suomalaistoppari Tapio Heikkilä iski ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan Sandnes Ulfissa. Kolme A-maaotteluakin pelannut Heikkilä siirtyi Sandnes Ulfiin alle kuukausi sitten.

Heikkilän avausjakson lopulla tekemä 1-1 -tasoitusmaali oli sikälikin hieno juttu, että se syntyi puolustajan 28-vuotissyntymäpäivänä. Vierasjoukkue Sandnes Ulf kukisti ottelussa vastustajansa Nest-Sotran lopulta maalein 3-2.

Viime kaudella Heikkilä pelasi niin ikään Norjan toisella sarjatasolla IK Startin joukkueessa. Tuolloin hän teki 27 ottelussa kaksi maalia. Molemmat osumat syntyivät kauden avauskierroksella huhtikuun alussa, joten Heikkilän tämänpäiväinen maali oli ensimmäinen hieman yli vuoteen.