TOP 10: Ykkösen kausi ovella – tässä sarjan kovimmat pelaajasiirrot
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudessa Ykkösessä marssittiin TPS:n ja Hongan pillin tahtiin. Kaksikosta ensinmainittu nappasi lopulta dramaattisen maalisuoran jälkeen sarjan mestaruuden, mutta lopulta Honka nousi sen vanavedessä Veikkausliigaan. Alaspäin matkasivat JJK ja HIFK.
Kun Ykköseen nousi täksi kaudeksi kolme uutta joukkuetta (AC Kajaani, Klubi 04 ja KTP), on sarjan vaihtuvuus jälleen peräti 50 prosenttia.
Tälläkin kaudella nousutaistelusta odotetaan tulevan kiivas, sillä ennakolta noin puolet sarjan kymmenestä joukkueesta tulee taistelemaan tosissaan pääsarjapaikasta. Moni potentiaalinen nousijakandidaatti on vahvistunut talven aikana merkittävästi. Tässä jutussa luommekin katsauksen Ykkösen pätevimpiin pelaajahankintoihin. Kauden 2018 kymmenen kovinta hankintaa, olkaapa hyvät:
10) Aleksi Pahkasalo (KTP)
25-vuotias Pahkasalo on ehtinyt nähdä maailmaa, sillä hän on pelannut jalkapalloa muun muassa USA:ssa, Unkarissa ja Puolassa. Kärjen alapuolella viihtyvä Pahkasalo teki viime kaudella Legirus Interissä 16 maalia ja hänet valittiin Kakkosen A-lohkon parhaaksi pelaajaksi. Jyvän tallella olemisesta kielii se, että Pahkasalo osui Suomen Cupin lohkovaiheessa tolppien väliin kolme kertaa.9) Tuukka Kurki (HIFK)
19-vuotias Kurki siirtyi Punaisiin Klubi 04:stä, ja on raivaamassa itselleen pelipaikan HIFK:n nimivahvasta hyökkäyksestä. Suomen Cupissa syntyi jo kolmessa pelissä neljä maalia. Viime kaudella Kakkosessa maali keskimäärin 58 minuutin välein (yhteensä 6).8) Sasa Jovovic (Jaro)
Jaro on 31-vuotiaalle serbikärjelle jo seitsemäs seura Suomessa. Aiemmin partasuu on kiertänyt OPS:ssa, PS Kemissä, EIF:ssä, KuPS:ssa, AC Oulussa ja JJK:ssa. Veikkausliigassa Jovovic on tehnyt maaleja neljä, ja Ykkösessä 55 pelissä jopa 31. Suomen Cupin lohkovaiheessa verkko heilui peräti kuusi kertaa. Kamppailee jopa maalipörssin voitosta?
7) Patrick Poutiainen (KPV)
26-vuotias JJK-kasvatti tuo Kokkolaan peräti 176 ottelua veikkausliigakokemusta. ”Patulle” on luvassa iso rooli KPV:n pelin keskiössä, ja hänen harteilleen lankeaa väistämättä iso vastuu nousuhaaveen toteuttamisesta. Paperilla erinomainen vahvistus.
6) Reza Chaab (KPV)
Reza Chaabin nostaminen listalle on pieni yllätysveto, sillä monipuolinen hyökkäyspään pelaaja on Suomen kentillä vielä täysin katsomaton kortti. Mikäli 20-vuotias iranilainen kuitenkin sopeutuu Suomeen ja Kokkolaan, voi jälki olla tuhoisaa. Sen verran raivokkaalla tahdilla nuorimies on Iranin nuorisomaajoukkueissa verkkoja heilutellut. Huono pelaaja ei murtaudu alle parikymppisenä Iranin U23-maajoukkueeseen ja Iranin pääsarjaan, jota pidetään yhtenä Aasian kovimmista liigoista.5) Lassi Nurmos (AC Oulu)
23-vuotias laitapuolustaja palasi jälleen takaisin vanhaan seuraansa AC Ouluun. Poikamaajoukkueet läpikolunut Nurmos on saanut maistaa veikkausliigavauhtia niin RoPS:ssa kuin PS Kemissäkin, mutta Oulussa on tarjolla varsinainen johtajan vastuu. Siitä kielii myös kapteenin vastuu.
4) Teppo Marttinen (KPV)
Ensi viikolla 21 vuotta täyttävä Marttinen teki jo vuosia sitten veikkausliigahistoriaa kasvattajaseurassaan JJK:ssa, sillä hän debytoi Veikkausliigassa sarjan historian nuorimpana maalivahtina (16v 5kk). Kaikkiaan Marttinen on pelannut Veikkausliigassa 28 ottelua. Hän siirtyi täksi kaudeksi SJK:hon, mutta matka jatkui lainasopimuksella KPV:hen, sillä SJK:n maalivahtiosasto alkoi olla jo täynnä.3) Ville Koskimaa (KPV)
194-senttinen toppari lukeutuu niin ikään pelaajiin, joilla on KPV:n nousupyrkimyksissä todella keskeinen rooli. Toukokuussa 35 vuotta täyttävä Koskimaa on pelannut valtaosan urastaan kotikaupungissaan Vaasassa. Kaikkiaan liigaotteluita on Koskimaalla 284. Todellinen veikkausliigajyrä, mutta ehdottoman hyvässä merkityksessä, sillä niin pätevästi Koskimaa on Vepsussa luutinut. Pomon toimisto tarjolla.
2) Jarkko Lahdenmäki (HIFK)
Kemijärveltä kotoisin oleva ”Euro-Japi” on Rovaniemellä yleisön suuressa suosiossa, ellei jopa seuralegendan asemassa. 194-senttinen toppari siirtyi HIFK:hon aivan kauden alla, ja voikin osoittautua melkoiseksi täsmävahvistukseksi. 92 veikkausliigaottelussa esiintynyt Lahdenmäki pelasi viime kaudella Norjan toisella sarjatasolla Fredrikstadissa. Tuttu myös eksoottisemmista ympyröistä, epävirallisesta Saamen maajoukkueesta.
1) Kalle Multanen (KPV)
The Kaappaus. 29-vuotias Multanen on voittanut Ykkösen maalikuninkuuden peräti kolme kertaa: kausilla 2014, 2015 ja 2017. Kenties putki ei olisi katkennut, ellei Multanen olisi käynyt kaudella 2016 Lahdessa kokeilemassa jälleen taas myös pääsarjavauhtia. Ykköseen vauhdin ja taitojen on todettu riittävän helposti (76 maalia 112 ottelussa), eikä kauden tavoite oikein voi olla muuta kuin maalikuninkuus ja sarjanousu. Multasen kaikkien maalikuninkuuskausien seurassa Hakassa tosin toivottaneen, ettei mies osu koskelaisia vastaan, sillä menetys oli epäilemättä karvas.
Seuraa myös heitä:
Kärkikymmenikön valinta ei ollut helppo tehtävä, joten nostetaan esille vielä muutama nimi listan ulkopuolelta. Pohjanmaalla pantiin siirtorintamalla hulinaksi, ja kovia näyttöjä voi odottaa myös KPV:n rutinoituneelta kolumbialaiselta César Hinestrozalta sekä Jaron laitapakki Darvin Chávezilta. Meksikolaisen meriittilistalta löytyy muun muassa olympiavoitto, joten jos Chávez löytää nopeasti pelituntuman, voi jälki olla timanttista.

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Analyysi: Miksi ei ole olemassa hyviä jalkapalloelokuvia?
- Turkki joutui pettymään MM-avauksessaan – valmentaja pyysi anteeksi
- Neuvottelut loppusuoralla – Robin Lod saamassa nimekkään joukkuetoverin
- Australia järjesti yllätyksen MM-viheriöllä
- Brasilia joutui pettymään MM-avauksessaan
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Brasilia joutui pettymään MM-avauksessaan
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa