TPS-legenda ei kaunistele entisen seuransa ongelmia: ”Ei sitä voi peitellä”
Kuva: Juha Tamminen
TPS:n paidassa yhdeksän kauden aikana yhteensä 200 sarjaottelua pelannut Jarno Heinikangas seuraa edelleen tiiviisti TPS:n otteita. Nykyään private bankerina toimiva Heinikangas on tyytyväinen joukkueen pelillisiin esityksiin, mutta kaipaa lisää panostusta taloudelliselle puolelle.
Heinikangas lopetti uransa vuonna 2011 ja on käynyt viime aikoina pitämässä tuntumaa Nelosessa pelaavan Jyrkkälän Tykin harjoituksissa. Tilitä löytyy myös yksi SM-hopea ikämiehistä.
– Jonkun verran tulee ikämiehissä höntsättyä ja Lehtosen Petri houkutteli mukaan Jyrkkälän Tykkien harjoituksiin. Siellä on myös käynyt Lehtosen Henri ja Järvisen Toni. Katsotaan, jos kävisi kesällä pelaamassa Nelosessa jokusen pelin, Heininkangas kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Nelikko tuo melkoisen määrän Veikkausliigakokemusta Nelosen joukkueen harjoituksiin, sillä yhteensä heillä on yli tuhannen ottelun kokemus korkeimmalta sarjatasolta.
– Ja jos vielä saataisiin Bahnen Mankku houkuteltua maaliin, Heinikangas nauraa.
Heinikangas seuraa edelleen aktiivisesti myös TPS:n edesottamuksia.
– Tepsin kotipelejä tulee käytyä katsomassa ja on hienoa, että tällä kaudella on taas derbyjä. Ne on mentävä ehdottomasti kastomaan.
Heinikangas oli tärkeä lenkki TPS:n menestysvuosina, kun joukkue voitti 2000-luvun lopulla kolme pronssimitalia. Tuolloin joukkue pyöri Seppo Sairasen suosiollisella raha-avustuksella. Sairasen siirtyessä toiminnasta syrjään, katosi alta myös taloudellinen turva ja TPS on taistellut viimeisten vuosien aikana taloudellisten ongelmien kanssa. Nyt tilanne on huomattavasti vakaampi ja valoa on tunnelin päässä. Parannettavaa Heinikankaan mukaan löytyy edelleen.
– TPS:sta on vähän kaksijakoiset tunnelmat. Laurikaisen Mikan tultua valmentajaksi urheilullinen puoli on ollut hyvässä kunnossa ja he ovat yhdessä Hyyrysen Mikon kanssa tehneet hyvää työtä viimeiset kolme vuotta. Taloudellinen puoli ei ole sitten niin onnistunut. Se ei ole sillä tasolla mitä sen pitäisi Turun kokoisella talousalueella olla ja siihen pitäisi saada enemmän tukijoita rahalliselle puolelle mukaan. Se on valitettava tosiasia eikä sitä voi peitellä.
TPS voitti Ykkösen viime kaudella ja nousi täksi kaudeksi Veikkausliigaan. Heinikangas uskoo joukkueella olevan mahdollisuuksia yllättää.
– Toivottavasti TPS olisi sellainen turvallinen keskikastin joukkue. Heillä on nuori joukkue ja jos he saavat hyvän alun kaudelle, niin he voivat todella yllättää. Toivottavasti he eivät jää sinne peräpäähän. Ensimmäiset seitsemän peliä näyttävät varmasti minkälainen suunta tulee olemaan. Jos he eivät saa tuloksia, niin sen jälkeen voi olla aika raapimista, Heinikangas analysoi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?