Veikkausliigalegenda järjesteli kolme maanmiestään Kakkoseen – omakin peliura jatkuu yhä
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigalegenda Rafael on yhä iskussa niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. 39-vuotias brasilialainen voitti Veikkausliigan maalikuninkuudet 1997 ja 2007 ja on sarjan historian toiseksi paras maalintekijä.
Kolmatta kymmenen vuoden välein voitettua maalikuninkuutta Rafael ei päässyt yrittämään, sillä hän siirtyi viime kaudeksi kaksi sarjaporrasta alemmas Mikkelin Pallo-Kissoihin. MiPK:ssa hyökkääjä pelasi viime kaudella 21 joukkueen 22 ottelusta ja oli seitsemällä maalillaan yhdessä Gerald Benin kanssa Pallo-Kissojen paras maalintekijä.
Rafael jatkaa pelaamista tälläkin kaudella, mutta nyt hän ottaa roolia myös MiPK:n juniorien valmennuksessa. Miehestä on moneksi, sillä MiPK julkisti keskiviikkona kolmen brasilialaisvahvistuksen yksivuotiset pelaajasopimukset. Länsi-Savon mukaan brassit saapuvat Suomeen Rafaelin kontaktien kautta (Länsi-Savon koko jutun voi lukea täältä).
Mikkeliin siirtyvät puolustaja Victor Matheus de Paula, keskikenttäpelaaja Francisco Ronie De Andrade sekä hyökkääjä Erlon Costa Maciel Junior.
Länsi-Savon mukaan MiPK:n pelaajisto on asettanut kauden tavoiteeksi Kakkosen itälohkon sijat 1-4.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan
- Teemu Pukki muisteli uransa käännekohtaa – ”Se oli uusi alku”