Viime kauteen pitkän ja menestyksekkään jalkapallouransa lopettanut Jani Lyyski ei ole huolissaan, vaikka hänen entinen seuransa IFK Mariehamn on hävinnyt liigakauden kaksi avausotteluaan. Lyyski seuraa joukkueen tekemisiä edelleen läheltä ja on luottavainen, että IFK tulee parantamaan tuloksiaan kauden edetessä.

Lyyski pelasi urallaan 268 ottelua Veikkausliigassa ja pelasi yhtä VPS-kautta lukuun ottamatta koko liigauransa kasvattajaseurassaan IFK Mariehamnissa. Uralle mahtui myös muutama vuosi nuorena poikana IF Brommapojkarnan riveissä sekä myöhemmin uralla kaksi kautta Djurgården IF:n joukkueessa. Viime kauden jälkeen 35-vuotias toppari päätti kuitenkin lopettaa uransa.

– Tällä hetkellä kuuluu hyvää. Aloitin duunit muutama kuukausi sitten keinosuolta tekevän Visko Teepakissa. Heillä on liiketoimintaa ympäri maailmaa, mutta pääkonttori sijaitsee täällä Maarianhaminassa, Lyyski valottaa nykykuulumisiaan SuomiFutis-sivustolle.

Lyyski oli mukana nostamassa IFK Mariehamnia Kakkosesta Suomen mestariksi ja tililtä löytyy myös Suomen Cupin voitto. Lyyski kuului edelleen IFK:n avainpelaajiin, mutta päätti sulkea kannen uransa suhteen. Hän oli ehtinyt kypsytellä ajatusta jo hetken ja näin siirtyminen pelikentän sivuun on sujunut helpommin.

– Tavallaan olin valmis lopettamaan. Olen jättänyt kaikkeni kentälle ja tehnyt sen mitä olen pystynyt. Olen tehnyt töitä mentorin kanssa ja teimme sellaisen lopettamisohjelman siitä, että miten uran lopettaminen vaikuttaa minuun henkilönä ja ihmisenä. Kaikki on mennyt hyvin ja oli tärkeä juttu, että löysin nopeasti töitä ja sekin löytyi nimenomaan jalkapallon kautta.

Usein huippu-urheilijat putoavat tyhjän päälle uransa jälkeen, mutta Lyyski oli kaukaa viisas ja rakensi itselleen suunnitelman ja turvaverkon ennen lopullista päätöstä.

– Tykkään faktoista ja numeroista ja siten halusin varautua lopettamiseen etukäteen. Liian monta huippu-urheilijaa putoaa huonoille teille uran jälkeen. Otin asian vakavasti ja mielestäni täytyy olla tietynlainen suunnitelma uran jälkeiselle ajalle. Jos jää vain sohvalle makaamaan, niin siinä voi helposti masentua.

– Lopettamisohjelmaan kuului muun muassa liikunta ja sellaisia asioita mistä saan samanlaisia kiksejä kuin mitä sain kentällä. Se on ehdottomasti helpottanut tätä uutta matkaa, Lyyski kertoo.

Vaikka peliura on loppunut, niin hän seuraa silti edelleen tarkasti IFK Mariehamnin edesottamuksia.

– Seuraan todella läheltä. Parhaat kaverini Aleksei Kangaskolkka ja Kristian Kojola pelaavat edelleen, niin totta kai sitä tulee puhuttua jalkapallosta. Juttelen usein myös päävalmentaja Peter Lundbergin kanssa, joka on hyvä ystäväni.

IFK Mariehamnin talvi oli vaikea, kun peliesitykset ailahtelivat eikä tulosta tullut. Kausi on alkanut niin ikään tulosten valossa nihkeästi, kun avausottelusta tuli 0-2-vierastappio RoPS:aa vastaan ja viime ottelussaan ahvenanmaalaiset hävisivät HJK:lle kotonaan 0-1.

– Minulta löytyy edelleen luottoa joukkueeseen ja he pystyvät kääntämään kurssinsa näiden kahden tappion jälkeen. Heillä on solidi joukkue ja heidän puolustuspelinsä on hyvää. He pelasivat tasaisen pelin HJK:ta vastaan ja heillä oli myös omat paikkansa ottelussa. RoPS:aa vastaan peli meni hyvin siihen saakka, kunnes RoPS teki 1-0-maalin. Kahdesta edellispelistä he ovat kuitenkin pelanneet kolme neljäsosaa ihan ok. He tulevat varmasti nousemaan vielä ja uskon, että aika korkealle.

Lyyski piipahti myös IFK Mariehamnin sunnuntaisen vastustajan VPS:n riveissä yhden kauden ajan. Hän näkee VPS:llakin olevan mahdollisuudet tällä kaudella pärjätä.

– Näin heiltä Inter-pelin ja mielestäni heillä on yllättävän hyvä joukkue. Kaksi edelliskautta he ovat pitäneet paljon palloa ja se on heidän tyylinsä, mutta nyt näytti siltä, että he pystyvät pelaamaan sitä lyhytsyöttöpeliä, mutta välillä tuli vähän pidempääkin sekä suoraviivaisempaa peliä. Mielestäni Vepsulla on tällä kaudella parempi joukkue kuin viime vuonna, arvioi Lyyski.

Sunnuntaipäivän kohtaamisen hän kuitenkin uskoo kääntyvän kotijoukkueen eduksi.

– Aina luotetaan omiin, eli IFK voittaa 2-0.