Barcelona-hylkiölle ennätyspitkä pelikielto – tönäisi tuomaria
Kuva: Getty Images
Barcelonasta turkkilaisessa Başakşehirissa lainalla pelaava Arda Turan on saanut 16 ottelun pelikiellon avustavan erotuomarin tönäisemisestä, kertoo Goal.
Turan, 31, suuttui viime viikonloppuna, kun tuomaristo ei puhaltanut vastustajalle virhettä 1-1-tasapelissä Sivassporia vastaan. Turkin maajoukkuetähti purki raivonsa avustavaan tuomariin ja tönäisi lopulta häntä. Turan sai tempustaan suoran punaisen kortin, kun ottelua oli takana 95 minuuttia.
Turkin jalkapalloliitto palkitsi Turanin maan historian pitkäkestoisimmalla pelikiellolla. Häneltä jää väliin Turkin Superliigan kaksi viimeistä ottelua sekä iso osa ensi kauden alkupuoliskon peleistä.
Başakşehirin päävalmentaja Abdullah Avcı puolusti joukkueensa ykköstähteä sanomalla, että ”tällaiset asiat ovat osa jalkapalloa”.
– Meitä ei kiinnosta ihmisten ajatukset, joita näkee sosiaalisessa mediassa. Meitä ei kiinnosta tuntemattomien ajatukset, vastasi Avcı Goalin mukaan, kun häneltä kysyttiin tapauksesta pelin jälkeen.
Turan siirtyi Başakşehiriin tammikuussa Barcelonasta kahden ja puolen vuoden lainasopimuksella. Hän siirtyi Barcelonaan kesällä 2015 suurten odotusten saattelemana, mutta hän tipahti nokkimisjärjestyksessä hiljalleen alemmas ja alemmas. Tällä kaudella hän ei pelannut ennen lainasiirtoaan otteluakaan Barcelonan riveissä.
Turkin A-maajoukkueessa Turan on pelannut sata ottelua.
Başakşehir on Turkin Superliigassa kolmantena, kolmen pisteen päässä sarjakärki Galatasaraysta, kun kaksi kierrosta on pelaamatta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”Parempi kuin Ousmane Dembélé” – PSG:n huipputalentin temput kuvottavat
- Juventus nojaa ”tuttuun ja turvalliseen” – tämä ikämies seuraavaksi vahvistukseksi?
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!