HJK ja EPS yhteistyöhön laadukkaan pelaajakehityksen puolesta
Kuva: Juha Tamminen
HJK aloittaa yhteistyön Espoon palloseuran kanssa. Klubi ja EPS ovat tehneet sopimuksen laajasta seurayhteistyöstä kaikilla osa-alueilla.
Tavoitteena on jakaa osaamista niin laadukkaan pelaajakehityksen kuin lasten- ja nuorten liikunnan edistämiseksi.
Myös EPS:n juniorit saavat mahdollisen pelaajapolun Veikkausliigan suurseuraan. Tavoitteena on kuitenkin, että espoolaislupaukset pysyvät kotiseurassaan mahdollisimman pitkään ennen liittymistä HJK:n akatemiaan.
– Nyt ei puhuta pelkästään pelaajapolusta ja pelaajakehityksestä vaan yhtä lailla myös valmentajien ja eri seuratoimintojen kehittämisestä, mikä antaa aivan uuden näkymän seurojen väliselle yhteistyölle, EPS:n puheenjohtaja Mika Miettinen hehkuttaa uutta kuviota.
Myös HJK:n puheenjohtaja Kai Koskinen näkee pitkän kehitysajan kotiseurassa hyödyllisenä tulevaa ammattilaisuraa ajatellen.
– Pelaajan arki ei ole laadukasta, jos siirtyminen isomman seuran akatemiaan tapahtuu kovin aikaisin. Pyrimme tukemaan yhteistyöseuroja arjen toiminnan laadun kehittämisessä niin, että pelaaminen kotiseurassa voisi jatkua mahdollisimman pitkään, Koskinen avaa suunnitelmaa.
Lähde: HJK:n tiedote
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Veikkausliigan ”supermaanantai” lunasti kaikki odotukset – uudet hankinnat loistivat
- Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
- Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman hankinnan
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Toimittaja: HJK-puolustaja siirtyy Ruotsiin – tuttu suomalaisluotsi odottaa
- Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman hankinnan
- Veikkausliigan ”supermaanantai” lunasti kaikki odotukset – uudet hankinnat loistivat
- Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Lukas Hradecky nollasi Marseillen – AS Monaco nousi Ligue 1:n kärkipaikalle
- Aftonbladet: Leo Walta siirtymässä MLS:ään