Näkökulma: Teemu Pukki lähtee Brøndbystä seuralegendana – ja parempana kuin koskaan
Kuva: Juha Tamminen
Myönnetään nyt heti kättelyssä, että onhan legendaksi nostaminen neljän pelatun kauden perusteella kohtalaisen paksua tämän jutun kirjoittajalta. Seuralegenda ei ole ainoa inflaation kärsinyt termi tällä ylisanojen aikakaudella, mutta suurta arvostusta Teemu Pukki saavutuksistaan Tanskanmaalla joka tapauksessa saa.
Pukki teki Brøndbylle neljän kauden aikana kaikkiaan 72 maalia 164 ottelussa. Maaleista 55 syntyi Tanskan Superliigassa. Tuolla määrällä hän on Brøndbyn Superliiga-historian kolmanneksi paras maalintekijä. Komea saavutus – vain neljässä vuodessa.
Maanantaina Brøndby kuitenkin tiedotti, että Pukki lähtee seurasta, sillä sopua jatkosopimuksesta ei ole syntynyt (uutinen). Brøndbyn urheilujohtaja Troels Bech kertoi, että neuvotteluja jatkosta oli käyty puolentoista vuoden ajan. Paljon arvostuksesta Pukkia kohtaan kertovat myös nämä Bechin sanat:
– Teemu on osoittanut arvonsa maalintekijänä Superliigassa ja hän on todistanut pystyvänsä pelaamaan erilaisilla pelityyleillä erilaisten valmentajien alaisuudessa. Hänen pelikäsityksensä on hyvä, ja siksi olemme varmoja, että mikä ikinä hänen seuraava askeleensa onkaan, hänellä tulee menemään hyvin.
Niinpä. Ylläoleva lausunto kertoo nykyisestä Teemu Pukista paljon.
Aiemmin komeiden maalien erikoismies
Kotkan poika Teemu Pukki nousi suomalaisen jalkapalloväen tietoisuuteen maan suurimpiin lupauksiin kuuluvana hyökkääjänä. Mitään isompia notkahduksia ei koskaan ole tullut, vaan junnutähdestä tuli nopeasti myös A-maajoukkueen luottopelaaja, joka hätyyttelee jo Huuhkajien kaikkien aikojen maalintekijätilaston top-kymppiä. Veikkausliigassa Pukki debytoi jo 16-vuotiaana, ja verkkoja hän heilutti Suomen pääsarjassa ensimmäisen kerran 17 vuotta vanhana, sarjan historian ensimmäisenä 1990-luvulla syntyneenä maalintekijänä. Ensimmäisestä ulkomaan reissusta ei jäänyt käteen kovin paljon muuta kuin elämänkokemusta, sillä jatkuvat penkkikomennukset Sevillassa veivät paitsi pelituntuman niin arvatenkin myös peli-ilon. Vuosi 2011 HJK:ssa merkitsi Pukille läpimurtokautta. Veikkausliigassa syntyi 11 maalia, vaikka Pukki siirtyi jo elokuussa Bundesliigaan ja Schalkeen. Eurooppa-liigan karsintapelit Schalkea vastaan ovatkin monille mieleenpainuvimmat Pukki-hetket vielä tänäkin päivänä. Pukki puraisi Schalkea kahdessa pelissä peräti kolme kertaa, ja erityisen hohdokas oli 2-0 -kotivoitossa takanurkkaan pamautettu upea kaukolaukausmaali.
Kokonaisvaltaisesti parempi pelaaja
Pukki on viihtynyt ilmeisen hyvin Tanskassa, sillä siitä ovat päteviä näyttöjä sekä maalitahti että yleinen peli-ilme. Fanien suosiossa Pukki on ollut aina, mutta seurajohdonkin suomalainen vakuutti siinä määrin, että Brøndby oli valmis kaksinkertaistamaan hänen palkkansa (lue lisää). Vaan kuten nyt tiedetään, Brøndbyn kosiskelu ei kaikesta huolimatta Pukkia vakuuttanut. Kärkimiestä vetävät muualle nyt joko uudet urheilulliset haasteet tai kiinnostus kokea vielä kokonaan uusi maa – tai mahdollisesti molemmat.
Ilkeä Teemu Pukki
Kun Pukki nousi kotimaan jalkapalloilun huipulle ja sai sopimuksen bundesliigaseuraan, hänet tunnettiin ennen kaikkea teknisesti taitavana pelaaja, jolla oli mukavan tarkka laukaus ja kyky sijoittua oikeaan paikkaan. Nuori hyökkääjä oli kuitenkin tönittävissä pois pallosta ja fyysinen heikkous näkyi turhan usein turhautumisena. Brøndbyn valmentajaksi valittiin toissa kesänä saksalainen Alexander Zorniger. Ja Zornigerin ansioksi on laskettava se, että hän on näyttänyt saavan Pukista parhaan esiin. Kun Pukin pelaamista katselee, on hän ollut viimeisten kahden kauden ajan kuin uusi mies. Ennen verrattain hento ja ujo kärkimies on ollut todellinen Kotkan kukkopoika – eikä todellakaan ilman siipii – jota ei ole pienet tuuppimiset ja provokaatiot ärsyttäneet. Pukki on ollut kuin oma Twitter-parodiatilinsä ”Ilkeä Teemu Pukki” – suora, mitään väistelemätön ja tyly.
Messi tuli Suomeen tapaamaan Pukkia. Kun hänet vietiin Joulupukin pajaan, Messi sanoi: "Ei toi oo Teemu." #huuhkajat #messi #joulu
Piti iskeä kolme, ettei Perpa liikaa innostu siitä yhdestä maalistaan. #Huuhkajat #seriafi
Lähtöjuhlat pilasi Midtjyllandin mestaruus
Pukki lähtee siis Brøndbystä juhlittuna seuran sankarina, mutta tahran lähtöön jättää se, ettei kauden loppusuoralla ollut mitään juhlittavaa. Brøndby ei voittanut ainuttakaan neljästä viimeisestä sarjaottelustaan, ja jo varmalta näyttänyt liigamestaruus karkasi käsistä FC Midtjyllandille. Näissä neljässä pelissä ei tolppien väliin osunut Pukkikaan – olivatko ajatukset jo tulevassa muutossa? Vajaan parin viikon takainen cup-voitto oli Brøndbyltä komea saavutus sekin, mutta maanantai-iltana se ei lämmittänyt ketään. Joka tapauksessa 28-vuotias hyökkääjä on nyt parhaassa iässään, aiempaa kypsempi pelimies ja saatavilla ilman siirtokorvausta. Tarjouksista ei taatusti ole pulaa, mutta mielenkiinnolla odotamme, millaisen valinnan Pukki perheineen itse tekee. Houkutteleeko etelän lämpö, rahakas sopimus kaukomailta vai vielä uusi yritys huippusarjassa? Toivoa sopisi myös, että missä tahansa Pukki jatkaakaan, paikka löytyisi jatkossakin säännöllisesti kentältä eikä penkiltä. Varmaa on kuitenkin yksi juttu: Pukki itse tietää parhaiten, mitä hän tulevaisuudeltaan haluaa. Teksti: Heikki KuparinenLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti