Napolissa varauduttu päävalmentajaan lähtöön jo syksystä asti – seurapresidentillä mielessä ihannekorvaaja
Kuva: Getty Images
Napolin seurapresidentti Aurelio De Laurentiis kertoi Corriere della Seran haastattelussa, että hän on kartoittanut korvaajaa päävalmentaja Maurizio Sarrille jo lokakuusta lähtien.
Sarrin on huhuttu vahvasti lähtevän Napolista kauden jälkeen, eikä italialaisvalmentaja ole suostunut allekirjoittamaan uutta jatkosopimusta. Lehtitietojen mukaan hänen nykyisessä kontrahtissaan on kahdeksan miljoonan euron ulosostoklausuuli, joka umpeutuu toukokuun päätyttyä.
De Laurentiis haluaisi pitää Sarrin seurassa, mutta ei näe tähtivalmentajan mahdollista lähtöä maailmanloppuna.
– Olen jo puhunut Sarrille jatkosopimuksesta, mutta hän on pyytänyt minua odottamaan. Jos hän päättää jäädä, olen onnellinen. Muutoin pidän huolen, että se klausuuli maksetaan.
– Olemme katselleet ympäriinsä lokakuusta lähtien. Olemme etsineet sekä Italiasta että Euroopasta. Olemme tarkkailleet valmentajia Portugalissa, Espanjassa, Ranskassa, Saksassa, Venäjällä ja jopa Italiassa. Jos haluamme jatkaa samalla systeemillä, Marco Giampaolo (Sampdorian päävalmentaja) olisi sopiva vaihtoehto.
Giampaolo toimi Sarrin seuraajana myös Empolissa jälkimmäisen siirryttyä Napoliin vuonna 2015.
– Simone Inzaghi (Lazio), Giampaolo ja Leonardo Semplici (SPAL) ovat kaikki mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Tässä on kyse oikean päätöksen tekemisestä.
Napoli-pomolla on mielessä myös yksi ehdoton ykkösvaihtoehto: Chelsean manageri ja Italian maajoukkueen entinen käskyttäjä Antonio Conte.
– Conte olisi täydellinen kenraali varmistamaan, että sääntöjä noudatetaan. Hän on ystävä eikä anna kenellekään levähdystaukoja. Me emme pelkää mennä eteenpäin, Sarrin kanssa tai ilman.
LUE MYÖS:
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan