SJK:n ahdinko syvenee – päävalmentaja tyrmäsi joukkueen esityksen: ”Meillä on nyt keskustelun paikka”

Seinäjoen Jalkapallokerho lähti kovin odotuksin kuluvaan kauteen. Alkukausi on mennyt uuden päävalmentajan Tommi Kautosen johdolla kuitenkin heikosti. Perjantaina FC Inter kävi hakemassa kolme pistettä Seinäjoelta.
SJK on hävinnyt kolme edellistä otteluaan. Voittoja on tullut kahdeksasta ottelusta vain kaksi. Kotona SJK on hävinnyt neljä ottelua ja voittanut vain kerran. Ahdinko alkaa olemaan todellinen, kun sarjasijoituskin on vasta kymmenes.
– Vähän on tunteet pinnassa, koska se (peliesitys) ei ollut siellä päinkään miten me tähän otteluun valmistauduttiin. Se ei ole, kotiyleisön edessä, vain riittävän aktiivista. Se ei ole riittävän nopeaa. Ja me ei olla vaarallisia. Me ei vain olla tarpeeksi vaarallisia hyökkäyspäässä, SJK:n päävalmentaja Kautonen sanoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Samoilla linjoilla oli myös SJK:n kapteenistoon kuuluva Mehmet Hetemaj.
– Olisi helppo sanoa, jos tietäisin, mistä tämä heikko peli johtuu. Kaikki mättää tällä hetkellä, Hetemaj sanoi Ilta-Sanomien mukaan.
Kautosen mukaan joukkueen sisällä on käytävä nyt tiukkoja keskusteluja, jotta esitykset paranisivat.
– Meidän ulosmittaus matseissa, ei ole tällä hetkellä ihan satasella. Me ei päästä sinne tappiin, miten joukkue on treenannut ja mitä he näyttävät treeneissä. Me ei saada ulosmitattua sitä nyt. Meillä on todella tiukan analyysin paikka pelaajien ja staffin kanssa. Kaikki me olemme samassa veneessä. Meillä on keskustelun paikka, että mistä se johtuu, Kautonen manaili.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan