FC Barcelonan ja Real Madridin väliset kamppailut ovat aina olleet tunteikkaita, eikä tälläkään kertaa tehdä poikkeusta. Barcelonan keskikenttäpelaaja Sergi Roberto lensi avauspuoliskolla suihkuun.

Tauolle mentiin 1-1-tasatilanteesta, mutta toisesta puoliajasta voi tulla hyvin toisenlainen, sillä juuri ennen taukovihellystä erotuomari Alejandro José Hernández Hernández nosti punaisen kortin Robertolle, kun hän näytti osuneen Real Madridin laitapuolustaja Marceloa päähän. Tuomio oli kova, mutta mikäli osuma tuli todella Marceloa kasvoihin, oli se täysin oikeutettu.

Tilannetta ennen nähtiin jo yhteenotto, kun Sergio Ramos ja Barcelonan avausmaalin tehnyt Luis Suárez ottivat yhteen ja molemmille annettiin varoitukset. Ja lähes samaan syssyyn myös Lionel Messi otti varoituksen väkivaltaisuudesta.

Hernándezilta jäi näkemättä Gareth Balen temppu, kun ainakin televisiokuvien perusteella hän rappasi ikävännäköisesti Samuel Umtitia pohkeille. Viasatin asiantuntija Mika Kottilan mukaan Bale olisi ansainnut tempustaan punaisen kortin ja suoran ulosajon.

Realin tasoituksen teki Cristiano Ronaldo, joka sai varmasti Madrid-kannattajille sydämentykytyksiä, kun hän loukkasi nilkkansa ja linkutti jonkun aikaa. Ilmeisesti Ronaldolle ei kuitenkaan mitään vakavempaa käynyt.