Huimaa draamaa: Argentiina selvisi jatkoon täpärästi – käsivirhettä ei vihelletty

Argentiina selvisi dramaattisen illan jälkeen kuilun partaalta jatkopeleihin, kun Nigeria kaatui 2-1-lukemin.
Avauspuoliskolla Lionel Messi laukoi Argentiinan johtoon. Upean tarjoilun maaliin teki Éver Banega. Nigeria nousi kiinni jatkopaikkaan toisen puoliajan 51. minuutilla, kun pallo vietiin pilkulle ja Victor Moses viimeisteli tasoituksen.
Argentiinan unelma meinasi romahtaa totaalisesti, kun pallo osui Argentiinan pelaajan käteen rangaistusalueen sisällä. Tilanne käytiin vielä tarkastamassa videolta, mutta pilkkua ei vihelletty.
Lopulta tilanne kääntyi nimenomaan Argentiinalle. Maan sankariksi nousi 87. minuutilla Manchester Unitedin laitapuolustaja Marcos Rojo, joka viimeisteli upeasti Gabriel Mercadon keskityksestä pallon vasempaan alakulmaan.
Hämmentävin tuuletus nähtiin katsomon puolella, kun Diego Maradona näytteli molemmilla käsillään keskisormea vip-aitiossa.
Nigerialle olisi riittänyt tasapeli jatkoon, sillä samaan aikaan Kroatia kaatoi Islannin lukemin 2-1. Argentiina nousi voitolla lohkon toiseksi ja se kohtaa neljännesvälierissä Ranskan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä