Real Madrid -legenda tylyttää: ”Messi on iso valhe”

Barcelonan ja Argentiinan ykköstähden Lionel Messin saavutuksia ei käy kiistäminen.
Messi, 30, on voittanut seurajalkapallon puolella lähes kaiken. Moni onkin sitä mieltä, että ”Kirpun” palkintokaapista puuttuu vain kultamitali MM-kisoista.
Senkin hän oli lähellä napata neljä vuotta sitten, kun hän johdatti Argentiinan MM-turnauksen loppuotteluun, jossa Saksa oli kuitenkin jatkoajan jälkeen vahvempi lukemin 1-0.
Real Madridin seuralegenda, entinen maalivahti Francisco Buyo, pitää kuitenkin Messin saavutuksia isona kuplana.
Viisinkertainen Ballon d’Orin voittaja Messi voitti tällä kaudella Espanjan La Ligan ja Copa del Reyn Barcelonan kanssa, mutta seuran arkkivihollinen Real Madrid nappasi Mestarien liigan voiton jo kolmatta kautta putkeen.
11 vuotta madridilaisia edustanut Buyo sanoi El Chiringuiton haastattelussa, että Messi on saanut enemmän apua joukkuekavereiltaan kuin esimerkiksi Realin Cristiano Ronaldo.
– Vai voitti Messi liigan ja Copa del Reyn? Suuret pelaajat voittavat mestaruuksia Mestarien liigassa, MM-kisoissa ja Copa Americassa.
– Messi on iso valhe. Barcelonassa hänellä on mahtavia pelaajia ympärillään. Hän ei ole niin ratkaisevassa roolissa kuin moni luulee.
Argentiinalaistaituri on voittanut Mestarien liigan urallaan neljä kertaa. Maajoukkuetasolla Messi on voittanut alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden vuonna 2005 sekä olympiakultaa vuonna 2008.
Päättyneellä kaudella hän iski Barcelonalle 45 maalia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä