Aika jälkeen Åhmanin: PS Kemi jatkaa skottien komennossa

Veikkausliigan jumbosijalla majaileva PS Kemi vapautti viime viikolla pitkäaikaisen päävalmentajansa Jani Åhmanin tehtävistään.
PS Kemi kertoo verkkosivuillaan, että Åhmanin paikan ottaa skotlantilainen David Hannah, ja hänen aisaparikseen tulee hänen maanmiehensä Jordan Tait.
Åhmanin ohella seuran valmennustiimistä poistuivat Jari Pyykölä ja fysiikkavalmentaja Markku Lappalainen, joka kertoi Ilta-Sanomille jättävänsä PS Kemin Åhmanin potkujen takia. Janne Olsen jatkaa maalivahtivalmentajana, Tuomo Könönen joukkueenjohtajana sekä Ilkka Nisula ja Pasi Rauta huoltajina.
– Valmentajavaihdokseen päädyttiin, koska sarjasijoitus ja urheilullinen menestys eivät olleet seurajohdon ennen kauden alkua asettamia tavoitteiden mukaisia, sanoo toimitusjohtaja Jarkko Ruhanen seuran sivuilla.
– Tämmöinen päätös ei ole koskaan helppo, eikä sitä tehdä pikaistuksissaan, eikä kevyin perustein. Päätös oli kova, mutta niitäkin pitää ja uskaltaa joskus tehdä.
– Jos olisimme odottaneet vaikkapa vielä viisi kierrosta, tilanne olisi saattanut olla vielä hankalampi.
PS Kemi kartoittaa myös koko ajan mahdollisia uusia pelaajia 10. heinäkuuta avautuvaa siirtoikkunaa silmällä pitäen. Kemiin saapuu runsaat puolenkymmentä pelaajaa, joiden kanssa on sovittu kymmenen päivän testeistä. Testipelaajat edustavat useita eri kansallisuuksia, heitä tulee mm. Venäjältä, Makedoniasta, Kanadasta ja Australiasta.
– Toivomme, että heidän joukostaan löytyy pelaajia, joiden kanssa sopimus kannattaa allekirjoittaa. Tarkoitus on saada selviä vahvistuksia, ei penkintäyttäjiä, jotka olisivat vain nimiä listassa.
– Tiedämme millaisia toiveita valmennuksella on ja jokaisen mahdollisen uuden pelaajan on tuotava joukkueeseen jotain lisää, Ruhanen painottaa ja lisää, että tällä tietämällä nykyisestä joukkueesta kukaan ei ole siirtymässä muualle.
Uusi päävalmentaja David Hannah on suorittanut muun muassa UEFA:n A-valmennuslisenssin. Myös Jordan Tait on suorittanut saman kurssin. Molemmilta puuttuu toistaiseksi Veikkausliigavalmentajalta vaadittava UEFA PRO-lisenssi.
Palloliiton säännöissä on siirtymäaika, jonka puitteissa seura hakee Hannahille poikkeuslupaa. Hannah on hakeutumassa kauden jälkeen Skotlannissa alkavalle UEFA PRO -kurssille.
– Palloliiton sääntöjen mukaan seuralla on 60 päivää aikaa toimia asiassa, PS Kemin puheenjohtaja Antti Pasanen valaisee.
PS Kemi kohtaa tänään keskiviikkona sarjan kärkijoukkue Helsingin Jalkapalloklubin vieraskentällä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Mestarien liiga
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Bundesliigapelaajan törttöily tallentui kohuvideolle – seura rankaisi isolla kädellä