”Ei kukaan uskonut” – Minihuuhkajat on saanut nopeassa ajassa itseluottamusta ja kansan taakseen
Kuva: Juha Tamminen
Minihuuhkajilla on torstaina tiukka paikka, kun Norja asettuu vastaan alle 19-vuotiaiden EM-lopputurnauksessa. Isäntämaa Suomi tarvitsee pisteitä pitääkseen unelman MM-kisapaikasta elossa.
Avausottelussa Suomi pelasi vahvan ottelun, mutta Italia vei pisteet 1-0-lukemin. Suomi loi hyviä tekopaikkoja, mutta tehottomuus vaivasi hyökkäyspäässä. Oikeana laitapuolustajana Italiaa vastaan pelannut Miko Virtanen (Aberdeen) ottaa mielellään monia asioita mukaan Italia-pelistä, vaikka tappio tulikin.
– Oikeastaan kaiken voi ottaa mukaan siitä pelistä. Se oli varmasti yksi parhaimpia pelejä, mitä olemme pelanneet tässä vuosien aikana. Ei voi missään nimessä sanoa, että oltaisiin jäljessä, koska peli Italiaa, Euroopan huippumaata vastaan, olisi voinut olla 3-1 meille, Virtanen kertoi turnauksen nettisivuilla.
Norja on hyökkäävä joukkue, joten pelistä voi tulla hieman erilainen Italia-otteluun verrattuna. Italian tehtyä maanantaina voittomaalin, se tyytyi oikeastaan puolustamaan ja antoi pallonhallinnan selvästi Suomelle. Yksi asia on varma: Norjaa vastaan ei ola varaa hukata maalintekopaikkoja.
– Jos saamme tuolla pelillä itsemme tuollaisiin paikkoihin viisi, kuusi tai seitsemän kertaa, niin kaksi tai kolme tulee menemään seuraavassa pelissä varmasti sisään, Virtanen sanoi.
Minihuuhkajien ympärille on noussut positiivinen buumi. Italia-ottelu osoitti, ettei Suomi suostu olemaan isäntämaana mikään heittopussi. Vahvat esitykset ovat luoneet uskoa joukkueeseen ja se on näkynyt myös kentällä. Päävalmentaja Juha Malinen on saanut nopeassa ajassa joukkueen pelaamisen aivan eri tasolle kuin edeltävä päävalmentaja Kimmo Lipponen.
– Ei kukaan oikeastaan uskonut, että voimme saada Turkkia vastaan tuollaisen tuloksen. Sieltä se tuli, 2-0, ja olisi voinut olla enemmänkin. Italiaakaan vastaan en usko, että moni odotti meidän pelaavan tuollaisen pelin. Harmi ettei tulosta tullut, mutta pelillisesti oli hyvää toimintaa. Uskomme, että pystymme voittamaan Norjan, Virtanen totesi.
Virtasen puheista päätellen itseluottamus on joukkueessa korkealla. Se on hyvä merkki. Suomi ja Norja kohtaavat Seinäjoen OmaSp Stadionilla tänään, torstaina, kello. 18.30.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?