Helmareiden Iina Salmi siirtyy Hollannin seurajättiläiseen
Kuva: Juha Tamminen
Suomen naisten maajoukkuepelaaja Iina Salmi siirtyy PK-35:sta Amsterdamin Ajaxiin yksivuotisella sopimuksella. Keskikenttäpelaaja palasi Vantaalle vasta kuluvan vuoden tammikuussa.
– Pelasin kaksi kautta Ruotsissa, ennen paluuta vanhaan seuraani. Halusin uusia haasteita, ja siksi olen nyt täällä, Salmi kertoo Ajaxin sivustolla.
– Tiedän, että Ajax on suuri ja perinteinen seura, jolla on selkeä pelitapa. Pidän pallonhallintapelistä, ja se sopii minulle hyvin. Siinä yksi peruste päätökselleni tulla tänne.
Viime vuonna FIFA:n The Best -palkinnon parhaana naisjalkapalloilijana voittanut Lieke Martens oli osaltaan vaikuttamassa siirtoon.
– Tunnen joitain Hollannin maajoukkuepelaajia, ja keskustelin myös entisen joukkuetoverini Martensin kanssa – hän puhui hyvää seurasta.
23-vuotiaan Salmen aiempia seuroja ovat PK:n lisäksi muun muassa ruotsalaiset IF Limhamn ja Rosengård.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Historiallinen ele – Argentiina kunnioittaa Lionel Messiä poikkeuksellisella tavalla
- Romano: KuPSin eurovastustaja saamassa nimekkään vahvistuksen
- Toimittaja: Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi kiinnostaa ulkomailla – Gnistan asetti hintalapun
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Toimittaja: Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi kiinnostaa ulkomailla – Gnistan asetti hintalapun
- Romano: KuPSin eurovastustaja saamassa nimekkään vahvistuksen
- Historiallinen ele – Argentiina kunnioittaa Lionel Messiä poikkeuksellisella tavalla
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin