Kolme suomalaisjoukkuetta tänään Eurooppa-liigan karsinnoissa – ”Eilen jo näki harjoituksissa”
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahden laitapuolustaja Kalle Taimi pelaa torstaina uransa ensimmäiset europelit, kun lahtelaiset saavat Eurooppa-liigan ensimmäisellä karsintakierrokselle vastaansa islantilaisen FH Hafnarfjördurin.
26-vuotialla Taimilla on ollut tapahtumarikas vuosi. Talvella ja keväällä tuli vyölle uran ensimmäinen A-maaottelu ja A-maaottelumaali. Torstaina hän pelaa uransa ensimmäistä kertaa europelejä.
– Mielenkiinnolla olen näitä odottanut. Onhan tämä kuitenkin ihan erilainen lähtökohta kuin Veikkausliigassa, koska vain toinen menee jatkoon, Taimi kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Taimin mukaan viimeisten kierrosten tappiot eivät ole lannistaneet pukukopissa, päinvastoin.
– Vaikka on ollut tiukkaa liigassa viime aikoina, niin jo eilen näki harjoituksissa, että kaikki ovat tuoreella jalalla liikkeellä. FC Lahti on valmis.
– Hyökkääjät ovat olleet kuumia viime harjoituksissa. Uskon, että saamme siirrettyä heidän onnistumisensa myös peliin.
Peräti kahdeksan Islannin mestaruutta viimeisen 14 vuoden aikana voittanut FH Hafnarfjördur on Taimille tuntemattomampi vastustaja.
– Paljon kokeneita äijiä ja he ovat aikaisemminkin pudottaneet suomalaisia joukkueita. Uskon että meillä on vastalääkkeitä heidän peliinsä.
FC Lahti kohtaa islantilaisen FH Hafnarfjördurin torstaina 12.7. klo 19.00 Lahden Stadionilla. Ottelu näkyy suorana Viasat Jalkapallo-kanavalta ja Viaplaysta. Samaan aikaan pelataan myös KuPS-FC Kööpenhamina ja Ilves-Slavia Sofia. Nuokin ottelut näkyvät suorana Viaplayssa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet