Minihuuhkajien tähtipelaajan kommentti kertoo huiman tosiasian Italia-ottelusta
Kuva: Juha Tamminen
Suomi aloitti alle 19-vuotiaiden EM-lopputurnauksen todella vahvalla esityksellä ennakkoon turnauksen yhtä suosikkia Italiaa vastaan. Paikkoja Suomella riitti, mutta Italia vei lopulta täyden pistepotin lukemin 1-0.
Suomen hyökkääjät Eetu Vertainen ja Saku Ylätupa pääsivät molemmat hyville tekopaikoille, mutta ruuti ei ollut toivotun kuivaa. Vertainen harmitteli ottelun jälkeen menetettyjä mahdollisuuksia.
– Päällimmäinen fiilis on tietenkin huono. Menetettiin kolme pistettä eikä tehdä omista paikoista maaleja. Mutta loppujen lopuksi kun alkaa miettimään tarkemmin, niin pelasimme erittäin hyvin joukkueena. Pystyimme näyttämään, että voimme haastaa kenet tahansa, Vertainen sanoi turnauksen nettisivuilla.
Vertaisen kommentti pisteiden menettämisestä kuulostaa ehkä hurjalta, kun mietitään, että vastassa oli samainen Italia, jolle Suomi hävisi edellisellä kerralla viime joulukuussa peräti 0-5.
Mutta pelikentällä Suomi oli hallitsevampi osapuoli ja hallitsi palloa esimerkiksi 61-prosenttisesti. Italia onnistui maalinteossa, kun Suomen puolustuksessa tapahtui virhearviointi. Silti Suomella oli kaikki ainekset ottaa yllätysvoitto maanantaina.
– Henkilökohtaisesti uskon, että pystyn haastamaan kenet tahansa tuolla kentällä ja haluan näyttää, mitä osaan. Minulla oli avopaikkoja, mutta joskus se on vaan sellaista, ettei uppoa. Olisi pitänyt tehdä 3-4 maalia, Vertainen sätti itseään.
Italian maalivahti Alessandro Plizzari venyi kerta toisensa jälkeen laukausten eteen. Vertainen antoi tunnustusta Plizzarille, mutta korosti myös omaa vastuuta viimeistelyssä.
– Veskari torjui pari hyvin, mutta uskon, että pystymme pienellä skarppauksella (jatkossa) hoitamaan nämä. Parannettavaa on erityisesti se tietenkin, että laitamme paikoista sisään. Joukkueen ilme oli erittäin hyvä tänään, ei muuten mitään, Vertainen analysoi.
Suomi kohtaa seuraavaksi Norjan torstaina.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ghanan valmentaja kritisoi MM-kisojen laajennusta: ”Raha puhuu”
- Kap Verden MM-kapteenia tutkitaan raiskauksesta – väitetty rikos tapahtui päiviä ennen Suomi-peliä
- Etelä-Korean presidentti tulistui maan pudottua MM-kisoista: ”Olen täysin ymmälläni”
- MM-kisojen tähtipelaaja ylisti Cristiano Ronaldoa – ”Hän on roolimalli”
- Hollannin hyökkääjä sai surullisia uutisia kesken MM-kisojen
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Granit Xhaka neuvottelee siirrosta Valioliigan suurseuraan
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran