Tommi Kautonen: ”Tasapelit Lahden riesana – erinomainen kausi menossa”
Kuva: Juha Tamminen
Tommi Kautonen on seurannut ilolla FC Lahden vahvoja otteita Veikkausliigassa. Kautonen uskoo, että Lahti sijoittuu jälleen sarjassa korkealle. Ainoa miinus itsekin aikoinaan FC Lahtea valmentaneelta Kautoselta tulee tasapelien määrästä.
– FC Lahti on taas kerran pelannut hienoa kautta. Joukkuetta on ollut todella vaikea voittaa. Se kertoo tasosta paljon. Jos jonkun miinuksen etsii, se on Lahden perinteinen synti: liikaa tasapelejä, Kautonen sanoo SuomiFutis-sivustolle.
Viime kierroksella FC Lahden pitkä tappioton putki katkesi, kun joukkue hävisi SJK:lle Seinäjoella. Tämän kauden SJK:n valmentajana aloittanut Kautonen ei kuitenkaan usko, että tästä alkaisi pitempi heikko jakso.
– Se oli enemmän tilastotappio Lahdelle. Uskon, että he palaavat voittojen tielle jo lauantain ottelussa FC Interiä vastaan. Lahdella on hyvä ja toimiva sapluuna.
– Heiltä lähti erinomainen maalivahti, mutta sekään ei muodostu ongelmaksi. Penkiltä löytyy hyvä korvaaja.
Lahden lauantain vastustaja FC Inter on Kautosen mukaan koko sarjan suurin arvoitus. Koskaan ei voi olla varma, mitä Inter milloinkin tarjoaa.
– Joukkueessa on paljon laatupelaajia. Kun peli lähtee kulkemaan, he voivat voittaa kenet tahansa. Mutta huonona päivänä oma pää soi ja turpaan voi tulla keneltä vaan. Inter on perinteisesti vedonlyöjien ja vakioveikkaajien painajainen – ja näin tulee olemaan koko loppukauden.
– Heidän kautensa on jo nyt menestys, jos sarjapaikka vain säilyy. Se johtuu siitä, että he hoitivat Suomen cupin kotiin ja varmistivat paikan ensi kauden euro-cupeissa. En usko, että Inter tulee tekemään mitään isoa voittoputkea ja nousemaan kärkikahinoihin. Mutta yksittäisissä otteluissa he ovat pahoja.
Lauantain Ruutu-palvelun näyttämässä pelissä on Kautosen mukaan kuitenkin vain yksi suosikki: FC Lahti.
– Lahti on hävinnyt tällä kaudella vain kaksi ottelua. En usko, että nyt tulee kolmatta tappiota. Seinäjoen vierailusta otetaan sen verran paljon motivaatiota, että uskon pisteiden jäävän Lahteen, Kautonen ennakoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Jalkapallon MM-kisat 2026: Joukkueet ja pelaajat
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”