Valioliigan valopilkulle pahin mahdollinen uutinen eurotaipaleen aluksi
Kuva: Getty Images
Valioliigassa viime kaudella seitsemänneksi, huomattavasti suurempien seurojen puristuksessa taistellut Burnley aloitti Eurooppa-liigan karsintaottelunsa Aberdeenia vastaan viime torstaina. Alku eurokentillä olisi voinut sujua paremminkin.
Itse ottelun vieraspeliosa päättyi 1-1, ja jätti Turf Moorin isännille sinänsä hyvät lähtökohdat. Viime kaudella, seuran vahvan nousujakson kanssa samanaikaisesti jopa MM-miehistöön itsensä murtanut maalivahti Nick Pope kuitenkin loukkaantui ottelussa.
– Olkapää meni sijoiltaan, sen verran tiedämme. Vaivan vakavuus selviää kuitenkin vasta spesialistin tutkimuksissa – joudumme odottamaan niiden tuloksia, ennen kuin tiedämme poissaolon pituudesta, manageri Sean Dyche sanoi.
Lisää jobin postia Claretsille tuli sunnuntain harjoitusottelussa ranskalaista Montpellieriä vastaan, kun vasta pelikentille palaamassa ollut Robbie Brady joutui takareisivaivan vuoksi sivuun. Laituri sai polvivamman viime joulukuussa.
– Hän on vasta palaamassa pitkän sairausloman jälkeen, ja otimme hänet sivuun heti, kun takareisi alkoi oireilla, Dyche jatkoi.
Maalille Eurooppa-liigan karsintaottelun toiseen osaan torstaina astellee Anders Lindegaard, joka teki Burnley-debyyttinä Aberdeenia vastaan, tultuaan Popen tilalle. Maalivahdeista myös Tom Heaton on sivussa, pohjevamman vuoksi.
Lähde: Burnley
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan