Atlético musersi Real Madridin jatkoajalla palasiksi
Kuva: Getty Images
Tallinnassa nähtiin vauhdikas Uefa Supercup, kun Atlético Madrid nappasi päänahan paikallisvastustajastaan Real Madridista.
Virossa paukutettiin yhteensä kuusi maalia ja Atleti pinkoi jatkoajan jälkeen kiinni pokaaliin 4-2-lukemin.
Ottelu oli tuoreelle Real-valmentajalle Julen Lopeteguille ensimmäinen virallinen seuran peräsimessä.
Peli sai räjähtävän alun, kun Diego Costa ampui jo avausminuutilla Atléticon johtoon. Espanjalaishyökkääjä upotti pallon ohi Keylor Navasin hyvin pienestä kulmasta.
Real tasoitti pelin avausjakson puolivälissä. Maalista vastasi Karim Benzema, joka puski pelivälineen verkkoon Gareth Balen keskityksestä.
Realin siirtyi johtoon 63. minuutilla rangaistuspotkusta Juanfranin pelattua Atléticon leiristä palloa kädellä. Sergio Ramos ei erehtynyt ja kokenut kapteeni sijoitti laukauksensa pilkulta oikeaan alakulmaan.
Viimeisellä vartilla Costa osui kuitenkin toistamiseen. Atléticon kolossi pääsi viimeistelemään lähietäisyydeltä tasoituksen Angel Correan mainion tarjoilun jälkeen.
Jatkoajalla peli kääntyi Atléticolle. Ensin Saúl Niguez pamautti 3-2-osuman kauniilla volleylla boksin sisältä.
104. minuutilla puolestaan oli Koken vuoro rankaista Realia naulaten loppulukemiksi 4-2 Atléticon hyväksi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa