Liverpool-Brighton
Lauantaina 25.8 klo 19.30
Valioliiga

Lauantain Valioliigakierroksen päättää iltaotteluna nähtävä Liverpoolin ja Brightonin välinen ottelu. Joukkueiden välinen historia on erittäin maalirikas, ja maaleja tullaan edelleen varmasti näkemään.

Liverpool pieksee Brightonin maanrakoon

Liverpoolin kauden alku on ollut juuri niin vahva kuin odottaa saattaa. Kahden kierroksen jälkeen joukkue on sarjan kärjessä kahdella voitolla maalieron ollen 6-0. Jopa hieman yllättäen joukkueen puolustus on ollut todella vakuuttava, viime kaudella joukkueeseen liittynyt Virgil van Dijk on ollut todella hyvä ja on selkeä puolustuksen johtaja. Lisäksi ennätyshankinta maalivahti Allison on ollut vakuuttava kauden avauspeleissä.

Kaikki katseet olivat kauden alussa oikeutetustikin Mohamed Salahissa, mutta Sadio Mane on ollut hirmuiskussa ensimmäisissä otteluissa. Kolme maalia kahteen otteluun on senegalilaiselta myrskyvaroitus. Juuri nyt Jürgen Kloppin miehistön pelaaminen näyttää tasapainoiselta ja erittäin vaaralliselta.

Brightonille on ennustettu paluuta Championshipiin sarjaporrasta alemmaksi, mutta jokkue on näyttänyt taisteluilmeensä heti alkukaudesta. Avauskierroksella tuli 0-2 – tappio Watfordille, mutta viime viikonloppuna kotiyleisö sai makeaa mahan täydeltä, kun Brighton kaatoi heikolla asenteella pelanneen Manchester Unitedin 3-2!

Vierasotteluista on odotettavissa hankalia tämänkin kauden osalta, eikä Brighton vieraissa montaa kertaa juhli. Joukkueella on sanansa sanottavana tämän kauden putoamiskamppailussa, mutta vieraskentällä pitäisi tehoja löytyä enemmän, vieraspelit ovat joukkueelta liian varovaisia. Peräti 12 peräkkäistä vierasottelua ovat sujuneet ilman voittoa.

Liverpoolin ja Brightonin lähihistoria on värikäs, sillä Liverpool on voittanut kolme edellistä ottelua 4-0, 5-1 ja 6-1. Brighton ei ole pystynyt puolustamaan pois Liverpoolin nopeita suunnanmuutoksia ja ahnasta hyökkäyspelaamista. Samaa on odotettavissa nytkin, Liverpool luo paikkoja ja tekee jälleen useamman osuman. Brightonilla on sauma osua maalipuiden väliin Liverpoolin pallonmenetyksistä, mutta tällä kertaa kotijoukkueella on myös hyvin organisoitu puolustus.

Tuplaa voittosi näin:

1. Siirry Mr.Greenin sivuille TÄSTÄ.
2. Avaa ilmainen pelitili
3. Tee talletus ja laita vetoa sisään peliin
4. Jos vetosi osuu, saat voitot kaksinkertaisena ilman kierrätysvaatimusta

Saat tuplasti voittoa ensimmäisellä vedollasi: Liverpool-Brighton yli 3.5 maalia – kerroin 3.16 (normaalisti 2.08)

Jos ottelussa tulee yli 3.5 maalia, voitat 20€ vedolla 63,20€ voiton.