RoPS voitti tiukan kärkikamppailun – TPS:n uusi sankari tykitti neljä maalia

Veikkausliigassa pelattiin perjantaina kolme ottelua.
Illan herkkupalana toimi mitalisijoilla majailevien Rovaniemen Palloseuran ja FC Hongan välinen ottelu. Kotijoukkue RoPS löi tahdit ottelulle 20 minuutin jälkeen. Ensimmäinen osuma syntyi Lassi Lappalaisen esityöstä. Lappalainen nousi oikealta laidalta rangaistusalueelle ja pelasi pallon toisen aaltoon Giorgi Gorozialle, jonka laukaus painui vasempaan alakulmaan.
Seuraavaa osumaa odoteltiin vain pari minuuttia. Erfan Zenelin keskitys löysi Hongan boksista Vahid Hambon, joka puski pallon verkkoon.
Espoolaiset ilmoittautuivat toisen jakson alussa kamppailuun mukaan. Pallo pyöri RoPS:n maalin edustalla, ja Henri Aalto pääsi yrittämään onneaan lähietäisyydeltä. Antonio Reguero torjui, mutta irtopallo vieri kohti maaliviivaa, ja Youness Rahimi pääsi kaventamaan.
Hongan loppukiri jäi kuitenkin yhteen maaliin, joten pisteet jäivät Rovaniemelle lukemin 2-1. Kotijoukkueen harmiksi Hambo otti lisäajalla kaksi keltaista korttia ja lensi suihkuun.
RoPS on 26 ottelun jälkeen sarjassa toisena 49 pisteellä. Saman verran otteluita pelannut Honka on perässä kolmantena 41 pisteellä.
Kaksi ottelua vähemmän pelannut Helsingin Jalkapalloklubi jatkaa kärjessä 53 pisteellä.
Turun Palloseura kaatoi jumbokamppailussa PS Kemin 4-1. TPS:n suuri sankari oli hiljattain seuraan siirtynyt hyökkääjä Sterling Yateke, joka vastasi turkulaisten jokaisesta osumasta. PS Kemin ainokaisen iski Viktor Ševtšenko.
TPS ja PS Kemi ovat nyt molemmat pelanneet 26 ottelua. TPS on karsijan paikalla 22 pisteellä, PS Kemi viimeisenä 18 pisteellä. Ottelun vähemmän pelannut IFK Mariehamn on TPS:n yläpuolella 23 pisteellä.
FC Lahti ja Vaasan Palloseura tasasivat pisteet lukemin 1-1. Teemu Jäntti vei Lahden johtoon tauon kynnyksellä, mutta Ibrahima Gueye pelasti VPS:lle vieraspisteen.
FC Lahti on 25 ottelun jälkeen seitsemäntenä 36 pisteellä. Ottelun enemmän pelannut VPS on yhden pykälän ylempänä 37 pisteellä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan