Sveitsin maajoukkueessa myllertää – Lopettiko ”Neymarin päällystakki” väärinkäsityksen takia?
Kuva: Getty Images
Jalkapallomaailma on tuskin vasta toipumassa Mesut Özilin dramaattisesta maajoukkueesta vetäytymisestä, kun vastaava skandaali muhisee Sveitsissä – joskin hieman pienemmässä mittakaavassa.
Neljissä MM-kisoissa pelannut keskikentän taistelija Valon Behrami ilmoitti maanantaina lopettavansa Sveitsin maajoukkueessa. Behrami liitti Twitter-tekstiinsä lyhyen tekstin ”maajoukkueurani on ohi.”
Samana iltana Behrami totesi TV-haastattelussa, että hänet heitettiin ulos maajoukkueesta, eikä vetäytyminen ollut hänen oma päätöksensä. Behramin mukaan kyseessä oli ”sellaisten päättäjien urheilupoliittinen päätös, joilla ei ole aavistustakaan jalkapallosta.”
Behrami kertoi, että Sveitsin maajoukkueen päävalmentaja Vladimir Petkovic olisi kertonut hänelle puhelimessa, ettei enää laske tämän varaan. Sveitsin jalkapalloliiton mukaan kyseessä on kuitenkin väärinkäsitys. Petkovic halusi antaa syksyn harjoituspeleissä ja Nations Leaguen otteluissa Belgiaa ja Viroa vastaan näyttöpaikan nuoremmille pelaajille, eikä ovea suljettu Behramilta lopullisesti.
– Kyseessä on yksinomaan minun päätökseni, ja se perustuu urheilullisiin kriteeteihin. Politiikan kanssa tällä ei ole yhtään mitään tekemistä, Petkovic puolustautui.
Mediatietojen mukaan syksyn otteluista pudotetaan myös Arsenalin Stephan Lichtsteiner, SPAL:n Johan Djourou ja Eintracht Frankfurtin Gelson Fernandes. Behramin mukaan myös Fernandes ilmoitti jo lopettavansa maajoukkueessa.
Serie A:n Udinesessa nykyään pelaava Behrami muistetaan kesän MM-kisoista etenkin Brasilian supertähti Neymarin päällystakkina ja takiaisena.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan kohu: Vinícius syyttää Gianluca Prestiannia pelkuriksi – nyt tuli vastaus
- Mestarien liigan playoff-kierros käyntiin: Vinícius-kohu pysäytti pelin
- Juventuksen päävalmentaja Spalletti myönsi shokkitappion jälkeen: “Otimme kolme askelta taaksepäin”
- Täysin pähkähullu ilta: Galatasaray murskasi Juventuksen 5–2
- KuPSin maalitykki löysi uuden seuran Uzbekistanista
- Ilves vahvistuu HJK:n hyökkääjällä
- HS: Palloliitolla kiusallinen tilanne – tunnetut suomalaiset jalkapalloilijat pelaavat Venäjän kanssa
- Mestarien liigassa nähdään tänä iltana jotain, mitä ei ole koskaan aikaisemmin nähty
- Fanit suuttuivat – HJK otti nyt kantaa kohuratkaisuun
- Nettihuutokaupoista karmea havainto: erikoiset myyntikohteet herättäneet ostajien kiinnostuksen

- Lähde: Huuhkajien maalivahti käy neuvotteluja seuran kanssa