TPS:n jättänyt floppihyökkääjä jatkaa uraansa Kakkosessa
Kuva: Juha Tamminen
Kakkosen A-lohkossa pelaava Gnistan ja Aleksi Ristola ovat allekirjoittaneet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen.
Ristola, 28, aloitti kuluvan sesongin Turun Palloseurassa, jossa hänelle kertyi tällä kaudella Veikkausliigassa 14 ottelua ilman maaleja. Hän on pelannut urallaan yhteensä 179 ottelua Veikkausliigassa, joissa hän on viimeistellyt 33 osumaa.
Viime kaudella Ristola edusti pääsarjassa pelannutta Helsingin IFK:ta, jonka riveissä maaleja syntyi kolme kappaletta. Edellä mainittujen seurojen lisäksi häneltä löytyy kokemusta myös MYPAn, FC Lahden, Hongan sekä PK-35 Vantaan riveistä. Ristola on edustuskelpoinen Gnistanin lauantaisessa vierasottelussa FC Viikinkejä vastaan.
– Gnistan oli tällä hetkellä minulle järkevin ratkaisu, sillä olen saanut joukkueesta sekä valmennuksesta positiivisen kuvan. Hienoa päästä pelaamaan merkityksellisiä pelejä loppukauden aikana ja haluan taistella loppuun asti paikasta nousukarsinnoissa. Uskon tuovani joukkueeseen kokemusta, maaleja sekä suoraviivaisen vaihtoehdon hyökkäyspelaamiseen omien vahvuuksieni kautta, kertoo Ristola seuran sivuilla.
– Hienoa saada Aleksin kaltainen kokenut pelaaja auttamaan meitä kauden ratkaisupeleihin. Hän tuo meille lisävoimaa hyökkäyspäähän sekä on erittäin motivoitunut ja valmiina laittamaan kaiken peliin keltapaidassa, kommentoi Gnistanin manageri Antti Uusitalo.
Ristolan siirto Gnistaniin tapahtui hyvin pikaisella aikataululla. Hyökkääjä purki sopimuksensa TPS:n kanssa torstaina.
– Saatuani tietää, että meillä on mahdollisuus Aleksin kiinnittämiseen asiat etenivät vauhdilla ja tilaisuus piti totta kai käyttää hyväksi. Taisimme puhua viisi minuuttia ja homma oli sovittu, jatkaa Uusitalo.
IF Gnistan ja Aleksi Ristola ovat tehneet loppukauden mittaisen sopimuksen!
#Gnistan #ElToro
gnistan.fi/2018/08/aleksi…
#Gnistan #ElToro
gnistan.fi/2018/08/aleksi…
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Etelä-Korean valmentaja erosi valtavan kritiikkivyöryn alla – presidentti kutsui ”epäpäteväksi”
- Kanadan valmentaja piti hienon puheen pelaajilleen: ”Te olette sankareita”
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ghanan valmentaja kritisoi MM-kisojen laajennusta: ”Raha puhuu”
- Kap Verden MM-kapteenia tutkitaan raiskauksesta – väitetty rikos tapahtui päiviä ennen Suomi-peliä
- Etelä-Korean presidentti tulistui maan pudottua MM-kisoista: ”Olen täysin ymmälläni”
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Granit Xhaka neuvottelee siirrosta Valioliigan suurseuraan