Suomen todellisiin jalkapallolegendoihin kuuluva Atik Ismail on seurannut vanhan seuransa HJK:n otteita kaksijakoisesti tällä kaudella. 61-vuotias seuraikoni on ollut tyytyväinen Klubin otteisiin Veikkausliigassa, mutta otteet europeleissä aiheuttivat pettymyksen.

– Kotimaisessa sarjassa HJK on täysin ylivoimainen. Eurokentillä joukkue oli kuitenkin jotenkin tuskainen. Kilpailu on kovaa ja ymmärrän, että kaikkien pitää olla helvetin hyviä ja onnistua, jotta pääsevät ulkomaille. Sen myötä rentous kuitenkin puuttui ja se näkyi europelien tuloksessa, kolme kertaa SM-sarjan maalikuninkuuden HJK-paidassa aikoinaan voittanut Ismail toteaa SuomiFutis-sivustolle.

Ismailin mukaan HJK:n tason pitäisi riittää Euroopassa lohkovaiheeseen.

– Mestarien liigaan on aika mahdoton päästä, mutta Eurooppa-liiga pitäisi olla kyllä joka kaudella HJK:n saavutettavissa. Tempo on kyllä siellä todella paljon kovempaa.

Jotta Suomi voi saavuttaa muiden maiden sarjat pelitempossa, olosuhteiden on parannuttava ja sitä myötä myös sarjajärjestelmän uudistuttava.

– Suomessa tosipelit alkavat vasta huhtikuussa ja loppuvat jo lokakuussa. Maailmalla kausi kestää huippupelaajilla lähes sen 11 kuukautta.

– Olen jo 15 vuotta sitten sanonut, että talvella pitäisi pelata täälläkin. Se ei riitä, että pelataan viisi kuukautta vuodessa ja siinäkin välissä pidetään jotain ihmeellisiä taukoja heinäkuussa. Unelma ja haave olisi, että tänne rakennettaisiin 8-10 helvetin hyvää jalkapallohallia.

– Ei olisi varmaan vaikea laittaa kattoa esimerkiksi Töölön stadionille. Vaasaan rakennettiin myös upea uusi stadion, niin olisiko sen kattaminen ollut sitten monta miljoonaa kalliimpi?, Ismail kysyy.

Mestaruus katkolla Ilvestä vastaan

HJK varmistaa keskiviikkona mestaruuden, jos se saa edes pisteen pronssista taistelevan Ilveksen vieraana.

– En tiedä, millä taktiikalla Ilves lähtee. Kyllä he varmaan kolmea pistettä hakee. Tykkään kyllä jotenkin Wissistä (Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss). Parhaimmillaan hänen joukkueet ovat todella vaikeasti voitettavia. Katselin Honkaa vastaan sen tv-pelin, jossa he nousivat tasoihin vielä kuin kuilun partaalta.

Ilves saa nyt vastaansa HJK:n tulikuumat hyökkääjät. Klauss johtaa sarjan maalipörssiä ja myös nuori Eetu Vertainen on ottanut viime aikoina isoa roolia.

– Viime pelissä he tekivät todella hienoja maaleja.

– Katsoin 19-vuotiaiden EM-kisoja ja Vertaisesta tuli meikäläinen mieleen. Sellainen rynnijä ja maalin kiilto silmissä.

Jatkaako Lehkosuo?

Julkisuudessa on paljon spekuloitu viime aikoina HJK-luotsi Mika ”Bana” Lehkosuon kohtalosta. Jatkaako mies helsinkiläisten peräsimessä vai ei? Ismail kertoi oman mielipiteensä hänestä.

– No kyllä minä tykkään Banasta. Hän on hirveän rauhallinen. En sitten tiedä henkilökemioista pelaajien kanssa. Kauden aikana on noussut esiin Mosat (Mostagh Yaghoubi) ja Valencicit (Filip).

– Heiltä se on ollut sellaista sekoilua. Ovathan he taitavia pelaajia, mutta nykypäivän futis on niin ammattimaista, että tuollaista käytöstä katsotaan hieman eri tavalla kuin ennen.

Yaghoubin laukaus yksi historian parhaista

Ismailin mielestä asia ei ole kuitenkaan pelkästään negatiivinen asia, kun tunteet nousevat pelaajalla pintaan.

– Mosa saa varmasti sytykkeitä siitä myös.

Suomalaisen jalkapalloilun Hall of Fameen kuuluva Ismail ylistää Mosan pelaamista.

– Vähän ihmettelin keväällä hänen laitapeluuttamista. Minusta hän kuuluu keskikentän yläpaikalle, jossa hänen laukaukset ja pelisilmä pääsee esiin.

– Hänellä on sarjan historian parhaita jalkoja. Pallo lähtee oikeaan aikaan, oikealla kierteellä ja oikeaan paikkaan. Sitä on ilo katsella.

Ismail nostaa pari muuta nimeä esiin, joilla on ollut Veikkausliiga-tasolle poikkeuksellinen laukaus.

Eremenkot isä (Alexei sr.) ja poika (Alexei jr.). Myös Petteri Forsell. Isä-Eremenko oli langanlaiha, mutta nämä muut kolme ovat tukevia pelaajia voisi sanoa. Sellaisia vantteria.

– Se rentous siinä potkussa on heillä hienoa. Katsoi sitten livenä tai tv:stä.