Huuhkajat aloittivat Nations Leaguen loistavasti – Unkari kaatui Ratinan illassa
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajat aloittivat UEFA Nations Leaguen voitolla.
Unkari kaatui Ratinan illassa luvuin 1-0. Suomen voittomaalista vastasi Teemu Pukki, jolle kyseessä oli uran kolmastoista A-maaottelumaali. Pukki sai pallon haltuunsa boksin kulmalla, harhautti puolustajan ja laukoi pelivälineen takakulmaan.
Huuhkajat kokivat takaiskun avausjakson lopussa. Unkarin kärki Adam Szalai osui vahingossa nappulakengällään Suomen Paulus Arajuurta silmäkulmaan. Arajuuren silmäkulma aukesi ja puolustajaa hoidettiin kentällä hetki ennen puoliaikaa.
Arajuuren pieni tälli ei jäänyt ensimmäisen puoliskon ainoaksi. Jere Uronen joutui jättämään kentän kaksi minuuttia ennen taukoa loukkaantumisen vuoksi. Urosen tilalle vaihdettiin Albin Granlund.
Suomi oli pelillisesti jatkuvasti vieraiden niskan päällä. Markku Kanervan miehistö hallitsi kamppailua myös toisella jaksolla ja loi muutaman maukkaan maalipaikan. Pukki laukoi pallon tolppaan juuri ennen varsinaisen peliajan päätöstä. Sitä lähemmäs Huuhkajat eivät päässeet toisella jaksolla.
Suomi kohtaa tiistaina UEFA Nations Leaguen toisella kierroksella vieraskentällä Viron.
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen