Juventuksen johtoportaaseen iso muutos – Valmentaja yllättyi: ”Tämä tulee uutisena minullekin”
Kuva: Getty Images
Juventuksen toimitusjohtaja Giuseppe Marotta jättää tehtävänsä ensi kuussa, kun hänen sopimuksensa päättyy.
Marotta, 61, ilmoitti yllätyslähdöstään lauantaina Juventuksen voitettua Napolin Serie A:ssa 3-1.
– Seura on mittavan muutoksen keskellä. Minun aikani toimitusjohtajana tulee päätökseen 25. lokakuuta. Maanantaina esiteltävä lista hallituksen jäsenistä ei tule sisältämään nimeäni, sanoi Marotta ESPN:n mukaan.
– Tulen toistaiseksi pysymään pestissäni toimitusjohtajana, mutta halusin tehdä tämän ilmoituksen välttääkseni spekulaatioita.
– Olen viettänyt kahdeksan loistavaa ja menestyksen täyteistä vuotta täällä. Juventus tulee aina pysymään sydämessäni.
Marotta aloitti työnsä Juventuksessa vuonna 2010. Hänen aikanaan seura on voittanut seitsemän Italian Serie A:n mestaruutta.
Juventuksen päävalmentaja Massimiliano Allegri yllättyi kuulleessaan Marottan lähdöstä ja kiitti häntä viime vuosien menestyksestä.
– Minusta me olemme kokeneet neljä ja puoli loistavaa vuotta yhdessä. Hän on Euroopan paras johtaja. Hän rakensi Juventusta yhdessä muiden johtajien kanssa luodakseen voittavan joukkueen.
– En suoraan sanottuna tiedä, mitä sanoa, koska tämä tulee uutisena minullekin. Johtajaa tullaan kaipaamaan, mutta me tulemme paikkamaan hänen poissaolonsa.
Marottasta on povattu Italian jalkapalloliitto FIGC:n uutta presidenttiä. Vakituinen virka on ollut vapaana Carlo Tavecchion erottua tehtävästä helmikuussa, mutta Marotta kiisti olevansa kiinnostunut liiton pestistä.
Italialaismediassa on huhuttu, että AS Roma ja Napoli olisivat kiinnostuneita palkkaamaan Marottan, mutta myös siirtoa ulkomaiseen suurseuraan pidetään mahdollisena.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”